”Meillä oli tapana sanoa, että tämä projekti ei ole olemassa siksi, että väittäisimme viihteen olevan pahaksi. Työskenneltyäni kolme vuotta viihteen käsitteen parissa en kuitenkaan ole tästä enää varma. Viihde tappaa vivahteet ja kriittisen ajattelun, koska se pyrkii tekemään kaikesta helppoa ja hauskaa.” 

Näin toteaa Annika Tudeer Entertainment Island -taideprojektin osassa 6, joka on projektia esittelevä kirja. Kävin katsomassa Entertainment Island-esityksen Mad House Helsinki-festivaalilla. Festivaali jatkuu marraskuun loppuun. Tämä teksti julkaistiin ensimmäisen kerran festivaalin nettisivuilla katsojakokemuksena.

Helppoa ja hauskaa esitystaide on esimerkiksi, kun se vilahtaa Girls-sarjassa muutamien minuuttien ajan. Eikö tämä näytä juuri sellaiselta produktiolta, jossa Hannah’n superouto wanna-be näyttelijä-poikaystävä Adam on esiintynyt jossain off-off-off-off-Brodwayllä? Josta voi ajatella, että jos vielä joskus pääseen New Yorkiin, juuri tuollaista minäkin haluan mennä katsomaan, en jotain hittimusikaalia?

Suvilahden kaasutehtaan ympäristö on ihan yhtä hieno rouhea tehdasmiljöö kuin vastineensa New Yorkissa. Reilut pari tuntia esitystaidetta työpäivän päälle on kuitenkin hevimpi setti kuin muutama minuutti tv-sarjassa silloin tällöin. Jaksaisiko lomalla paremmin? Vai lankeaisiko sittenkin musikaaliin…

Katselen esitystä ja mietin mitä tästä oikein pitäisi ajatella. Muistuttelen mieleeni taidekasvatusta Jyväskylässä opiskelleen ystäväni listaa balettiesityksen elementeistä. Mitäs ne olivatkaan? Tilan käyttö, valo, liike, musiikki? Auttaisivatko ne jotenkin tulkitsemaan myös esitystaidetta?

Listasta puuttuu kuitenkin puhe, joka tähän esitykseen kuuluu, tosin hyvin minimaalisena osana. Toisto tuntuu olevan ahkerasti käytetty tehokeino. That was good! That was good! Keskittymiseni herpaantuu ja ajatukseni eksyvät hetkeksi Jari Sarasvuohon ja hänen uuteen elämänkertaansa, joka tuntuu olevan päivän tärkein puheenaihe. Eikö hänen pitänyt tehdä miljoonaomaisuus juuri tällä That was good -hommalla?

No niin, ryhdistäydy, nyt siirrytään seuraavaan osioon. Papier maché. Okei, ymmärrän että tässä ei puhuta paperikoneista (paper machine), mutta taas ajatukseni harhautuvat ajankohtaisiin asioihin. Ammattiliitot, jotka kolmen ässän hallitus on päättänyt panna järjestykseen. Jalkapallojoukkuekin tulee mainittua lavalla. Valkeakosken Haka ja Myllykosken Pallo, eikö ne olleet jotain paperikaupunkien futisseuroja?

Apua nyt joku tulee ja jyrää puskutraktorilla alleen koko papier machén. No ei se mitään. Koska tämä on esitystaidetta, roolihahmot voivat pudota katosta lattiaan ja heidät voidaan potkaista rappuja pitkin kellarin lattialle. Sieltä he taas nousevat ja jatkavat.

Kolmas kokonaisuus alkaa. Tämähän menee hienosti, en ole katsonut kelloa vielä kertaakaan! Upeita leijuvia patsaita! Olenko jotenkin perverssi, kun nämä puhelinseksijutut alkavat jo minuakin naurattaa? Vai olenko ehkä vihdoin oppinut ymmärtämään pikkiriikkisen tämän taiteenlajin perusajatuksesta?

Luultavasti en. Voisi tätä silti vielä joskus kokeilla uudelleenkin.