Bloggarit ovat kertoneet viime aikoina kolmesta hyvästä asiasta elämässään, joten päätin minäkin kokeilla. Olkaapa hyvät! Kolme hyvää asiaa 

Päivässäni

• Lakkopäivän hyödyt. Tänään 2.2.2018 lakkoiltiin ja osoitettiin mieltä työttömien aktivointimallia vastaan. Itselleni se poiki sellaista, että tuli käveltyä töistä kotiin. Reilun puolen tunnin ulkoilu teki ihan hyvää. Uuninpankkopoika kiteytti mielestäni aika hyvin lakko- ja mielenosoitusasian.
• Hauska kohtaaminen. Jäin töissä jumiin yhden oven taakse, kun kulkulupani ei riittänytkään. Juuri kun olin kääntymässä kannoillani, vastaani käveli herrasmies frakissa ja tohtorinhattu kainalossa, väitökseen ilmeisesti menossa. Kysyin kainosti voisiko herra tohtori päästää minut sisään, ja näytin henkilökorttiani vahvistaakseni että olen kyllä henkilökuntaa. Näin tehtiin, ja pidin tietysti tohtorille ovea auki. Erosimme hyvissä merkeissä.
• Durrellin perhe televisiossa. Ihanaa katsella aurinkoisia Korfun maisemia tässä loskasäässä.

Minussa

• Anteliaisuus. Pyrin aina auttamaan ystäviä ja läheisiä siinä määrin kun rahkeeni riittävät. Minusta on kiva antaa lahjoja ja yritän etsiä sopivia sellaisia.
• Juhlamieli. Juhlin mielelläni kun on aihetta ja pyrin vastaamaan kutsuihin myöntävästi.
• Sitkeys. Asioiden aloittaminen on usein minulle vaikeaa, mutta kunhan pääsen alkuun, jaksan jatkaa pitkäänkin.

Elämässäni

• Ystävät ja läheiset. Kumppani ja sisko, virkaiältään vanhat hyvät ystävät. Ihmiset, joiden kanssa jaan asioita.
• Sanat. Luettuna ja itse kirjoitettuna.
• Koti. Itse valittu, ostettu ja sisustettu, melkein jo maksettukin.

Tänä vuonna

• Matka tai vaikka parikin, jonnekin, en vielä tiedä mihin.
• Kiinnostavia haasteita työssä.
• Kausiruuat. Aloitettiin mateella, seuraavaksi varmaankin blinejä, Runebergin torttuja, laskiaispullia… Kesällä uusia perunoita, syksyllä sieniä, vuoden lopuksi jouluruokia. Mums!

Blogissani

• Työn asiaproosan ohella voi kirjoitella ihan mistä huvittaa.
• Tulee seurattua muiden blogeja ja bongattua niistä kivoja juttuja.
• Voi brändätä itseään. (Ahhahhaa, tämä on tietenkin vitsi.)

Viikon sitaatti:

"Hän nousi huoneeseensa, ja siellä hän kirjoitti  seuraavat kolme tuntia jutun ensin kertaalleen ja sitten uudestaan, vuoli kahdeksansanan mittaisen ensimmäisen version kuuteensataan viiteenkymmeneen sanaan ja sitten viiteensataanyhdeksäänkymmeneenseitsemään, niukin naukin alle Imhoffin asettaman rajan, ja naputteli sen virheettömän puhtaaksi kannettavalla Olympiallaan."

Paul Auster: 4321. Tammi, 2017

​

Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?
Alkuvuodesta olin ensimmäistä kertaa elämässän katsomassa talviurheilun suurtapahtumaa, hiihdon maailmanmestaruuskisoja Lahdessa. Seurasimme niitä Mielensäpahoittajan hiihtokatsomossa, Anssi Kukkosen selostusta kuunnellen. Vuoden loppupuolella kokeilin ensimmäistä kertaa jakamistalouden palveluja: Airbnb-majoitusta (täällä) ja kirpputorimyyntiä (täällä, tosin all inclusive-palveluna joka sisälsi hinnoittelun, myyntipaikan ylläpidon, jne.) Rohkaisevia kokemuksia.

Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?
En ole ihan varma mitä lupasin. Jos tavanomaiseen tapaani lupasin liikkua enemmän, opetella olemaan ajoissa ja syödä terveellisemmin, ei onnistunut.

Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?
Aloitin loppuvuodesta työn, jossa tapasin sekä kivoja uusia että mukavia ennestään tuttuja työkavereita. Aloitin informaatiotieteen opinnot avoimessa yliopistossa, mutta koska opinnot suoritetaan pääasiassa verkossa, ehdin nähdä opiskelukavereita vain kertaalleen lähipäivässä. Mukavan oloista porukkaa.

Menetitkö ketään läheistäsi?
Rakas äitimme nukkui pois toukokuussa juuri äitienpäivän alla. Se oli tietysti kovin surullista, mutta toisaalta kuten lääkäri asian tahdikkaasti ilmaisi, äidin voimavarat alkoivat olla jo varsin lopussa. Saimme sisareni kanssa olla paikalla kun lähdön aika koitti. Sukulaisten, ystävien ja muiden läheisten osanotto ja kauniit muistot äidistä lohduttivat myös.

Missä maissa vierailit?
Tänä vuonna tuli harrastettua paljon lähialue- ja kaupunkimatkailua: Keväällä risteiltiin Tukholmaan ja Tallinnaan, helatorstaina lennähdin Moskovaan, loppukesästä ”viinaristeiltiin” Riikaan. Joulukuussa juhlittiin sisareni 20-vuotista EU-uraa Brysselissä ja piipahdettiin TGV-junalla Strasbourgissa joulutoreja ihmettelemässä.

Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?
Tarvitsisin välttämättä uuden kännykän, jota en kuitenkaan saanut hankituksi. Ehkäpä tänä vuonna! 

Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?
Kyllähän se varmasti on äidin kuolinpäivä. Sama päivä muuten jolloin Mauno Koivisto kuoli. Äiti oli Koivisto-fani.

Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?
Olin tyytyväinen, että sain opinto-oikeuden informaatiotieteeseen. Ala on suosittu ja minäkin pääsin peruutuspaikalle. Paneutuminen verkossa opiskelun tekniikkaan vaati jonkin verran eforttia ja olin aidosti iloinen muutamista, sinänsä aika pienimuotoisista opintosuoritteistani.

Mikä oli paras ostoksesi?
Uudet silmälasini ovat saaneet paljon kehuja!

Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?
No kyllä on vaikea ohittaa Donald Trumpia, siinä jää Toivo Hakkarainenkin toiseksi…  

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ihan vaan elämiseen, mitään erityisiä hankintoja en tehnyt

Mistä ihan todella, todella innostuit?
En tiedä voinko nyt varsinaisesti sanoa olevani ”innostunut” mutta oli siunatun ihanaa kun taloyhtiömme julkisivuremontti valmistui. Mainittakoon. että melkeinpä ainoa Suomi100-juttu josta innostuin oli Ylen Sata kirjaa. Niin ja tanssihaaste myös.

Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?
Varmaankin tämä.

Viime kauteen verrattuna, oletko

• Onnellisempi vain onnettomampi: 
  En ollut mitenkään kokonaisvaltaisesti onneton, mutta koin kyllä aika paljon surua, luopumista ja riittämättömyyden tunnetta.
• Laihempi vai lihavampi:
  painoa on kertynyt lisää, ei olisi niin väliksi.
• Rikkaampi vai köyhempi:
  Tuloni laskivat, mutta en halua sanoa olleeni köyhempi koska tässä maassa on ihan oikeasti köyhiä.

Mikä oli suurin pettymyksesi?
Liittyivät työjuttuihin, omaan suoriutumiseen ja muutamiin työpaikkahakuihin. Nyt minulla on mielenkiintoinen työ ja kiva työyhteisö, tästä on kiittäminen vanhaa työkaveria.

Sairastuitko tai loukkaannuitko?
Sairastin parikin kovaa flunssaa, joihin kuului inhottava pitkittynyt yskä, mutta ei mitään sen kummempaa.

Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
Opiskelleeni vähän tehokkaammin silloin kun siihen oli enemmän aikaa. Epäilen, että työn ohessa en saa aikaiseksi.

Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
Valvoneeni. Välillä tulee valvottua ihan liian pitkään lukemisen ja telkkarin äärellä.

Miten vietit joulua ja juhannusta? 
Perhepiirissä kumpainenkin. Tänä vuonna käytiin kuuntelemassa joulurauhan julistus ihan paikan päällä Turussa.

Rakastuitko kauden aikana?
En rakastunut mutta rakastan.

Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?
Vår tid är nu, YLE Fem.

Vihaatko mitään tai ketään?
Vihaan ”työllistämisen aktiivimallia”. AAAAAARGH!!! Siinä ei ole mitään vikaa, että töiden välissä pitää itsensä aktiivisena esim. opiskelemalla, vapaaehtoistyöllä, ja miksei sitten vaikka työnhakuvalmennuksella. Näin olen itsekin tehnyt. Niinkin varmaan on, että jos on ollut töiden välillä jo pitkään, aktiivisuus alkaa hiipua ja tarvitaan neuvoja, rohkaisua ja ehdotuksia etenemisestä. Mutta tarvitaan nimenomaan näitä. En jaksa uskoa, että ihmisten uhkaileminen karensseilla ja päivärahojen menetyksellä edistää pitkäaikaistyöttömien työllistymistä. Minun korvissani se kuulostaa kyykyttämiseltä ja tilastojen siivoukselta. Toivon toki että mahdollisimman moni saa töitä.  Aina parempi jos ne ovat mielekkäitä ja niistä maksetaan asiallista palkkaa.

Mikä oli paras lukemasi kirja?
Tänä vuonna kyllä pidän lukupäiväkirjaa, kun taaskaan ei tule mitään mieleen, vaikka tiedän lukeneeni useammankin hyvän kirjan. Ai niin, sain vihdoin luetuksi Saatana saapuu Moskovaan, Moskovan matkan jälkimainingeissa. Teoksen suuruus meni minulta vähän ohi, mutta on ollut pitkään lukulistalla niin että hyvä kun tuli suoritettua tämä klassikko.

Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?
Pyhäjärven kamarimusiikkijuhlat (tietoa täältä), toivottavasti jatkuvat ensi vuonna! Ultra bra Ilosaarirokissa. Stingin säveltämän Viimeinen laiva-musikaalin Turun kaupunginteatterissa.

Mitä halusit ja mitä sait?
Pyysin joululahjaksi Paul Austerin 4321 ja sain sen. Ja pari muutakin hyvää kirjaa.

Mitä halusit ja mitä et saanut?
Yritin löytää itselleni uutta kahvakuulatuntia, kun vanha lopetettiin. En löytänyt sopivaa.

Mitä teit syntymäpäivänäsi? 
Ajellessamme edeltävänä päivänä kohti kotipitäjääni Varsinais-Suomessa alkoi YLEn Turun radiosta tippua tietoja Turun joukkopuukotuksesta. Uutinen sävytti jossain määrin myös syntymäpäivääni.  Varsinaisena synttäripäivänä käytiin em. Pyhäjärven kamarimusiikkijuhlien tunnelmallisessa konsertissa ja sen jälkeen drinksuilla paikallisessa.

Mikä oli vuoden paras elokuva? 
Ulkomaisista varmaankin La La Land, kotimaisista Ikitie oli vaikuttava.

Mikä piti sinut järjissäsi?
Läheiset, ystävät

Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi paremman ja onnellisemman?
Tämän vuoden varmaan kuului olla tämmöinen, yksi muiden joukossa. No säät oli kyllä aika surkeet kautta linjan, vähän enemmän valoa ja aurinkoa olisin toivonut.

Ketä julkkista himoitsit eniten?
Ei tule ketään mieleen.

Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?
Robert Mugaben ero Zimbabwen presidentin toimesta. Zimbabwelaiset ovat ansainnet parempaa, toivottavasti saavat. 

Ketä kaipasit? 
Moniakin, mutta tänä vuonna minulla oli ilo tavata myös isoa joukkoa ystäviä vuosien takaa: Jyväskylän yliopiston journalistiikan vuosijuhlissa opiskelukavereita ja reilun kolmen vuoden tauon jälkeen työkavereita entiseltä työpaikalta.

Kuka oli paras tapaamasi ihminen?
Tänä vuonna olin erityisen iloinen siitä että minulla on valtavan mukava, fiksu sisko.

Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?
Presidenttiparin vauvauutinen oli kyllä todellinen yllätys! Onnea heille. 

Mitkä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteeksi ensi vuodelle? 

• kehityn työssäni ja saamme ison projektimme maaliin
• jaksan jatkaa aloittamiani opintoja
• muistan sanoa lähimmilleni useammin kuinka paljon heitä rakastan & arvostan
• soitani pianoani useammin kuin kolme kertaa vuodessa joulukuussa
• kiinnitän enemmän huomiota fyysiseen kuntooni.

Hyvää alkanutta vuotta 2018 teille kaikille, iloa & valoa!

Ensimmäinen suomalainen kansainvälinen oopperatähtemme. Häntä on seurannut monta uuta. 1900-luvun alun merkittävä kulttuuripersoonallisuus, joka käynnisteli meille Savonlinnan oopperajuhlat.

B                 Biokaasu

100% uusiutuva ja 100% kotimainen liikennepolttoaine. Muuhunkin sitä käytetään. Vois käyttää enemmänkin. Minulla oli joskus kaasukäyttöinen työsuhdeauto, komia peli olikin. Biotaloudesta noin ylipäänsä toivotaan veturia Suomen taloudelle. Toivottavasti keksitään jotain uutta eikä vaan toisteta vanhaa.

C                Canth, Minna

Peloton kirjailija, joka piti heikko-osaisten puolta. Myös taitava liikenainen. Pysytteli Kuopiossa mutta silti kiinni eurooppalaisissa virtauksissa.

E                Euroopan unioni

EU. Mainettaan parempi vaikka korjattavaakin riittää. Avannut meille suomalaisille ehkä enemmänkin ovia kuin osaamme ajatella. Minulla on perheessä oma kotibryssä jonka 20 vuoden uraa juhlistamme juuri tänä vuonna.

F                 Finlandia

Sibeliuksen siis. Varmaan tämä monelle muullekin meistä suomalaisista on vähintään yhtä tärkeä tai jopa tärkeämpikin kuin Oi maamme. Suorastaan sielua värisyttävää, ihanaa ja pateettista.

G                Globalisaatio

Emme ole tällä pallolla yksin. Globalisaatio on tuonut mukanaan sekä hyvää että vähemmän hyvää. Asia jonka kanssa on elettävä. llmastonmuutos on globaali ongelma, ja globaalisti se on myös ratkaistava.

H                  Huvitus

Kotimainen omenalajike ja äitini pitkäaikainen työpaikka, Huvituksen koulukoti. Pala suomalaista puutarhahistoriaa ja aikansa sosiaalipolitiikkaa.

I                  Ilmalento

Ei enää oikein onnistu suomalaisilta mäkihyppääjiltä. Olen jo niin vanha, että muistan ajan, jolloin Matti Nykänen oli urheilusankari eikä viihdetähti. Keihäskaaretkin tahtovat jäädä liian lyhyeksi. Onneksi tulee uusia lajeja, joissa suomalaiset voivat taas menestyä. Kuten vaikka naisten nyrkkeily ja lumilautailu.

J                Jyväskylän yliopisto

Suomen kaunein kampus, oma korkeakouluni, jossa opiskelu suomalaiseen tapaan oli maksutonta, minulle siis. Ilmaista se ei ole, joku aina maksaa. Mutta ehkäpä kaikki haluamme olla mukana maksamassa siitä, että meillä on edes suhteellisen tasapuoliset mahdollisuudet opiskella?

K               Kirjasto

Suomalaisen kulttuurin peruspilareita. Omista kirjastokokemuksistani olen aiemmin kirjoittanut täällä.

L                Lumi

Lumessa rämpiminen on rasittavaa, mutta kyllä se jotenkin Suomen talveen kuuluu. Saas nähdä kuinka kauan?

M               Muumipeikko

Ja hänen perheensä. Taas kuuluisia maailmankansalaisia Suomesta. Heillä on fiksu elämänfilosofia ylipäänsä, ja ovat mielestäni ratkaisseet järkevästi myös talven viettämisen: syövät kuusenneulasia ja nukkuvat talviunta. Voisin itsekin harkita samaa.

N                 Nauris

Oli joskus tärkeä osa suomalaisten ravintoa. Kunnes tuli peruna. Minulle tuttu lähinnä keittojuureksena. Minusta suomalaisen keittiön kunkkuja ovat järvikalat, varsinkin savustettuna, metsämarjat, lihoista erityisesti lammas ja hirvi, jälkimmäisestä en tosin edes muista milloin olisin viimeksi saanut. Aura-juusto. Ja tietenkin ruisleipä. Sekä Fazerin sininen.

O               Oneiron

Viime vuoden Finlandia-kirjapalkinnon voittaja. Vähän työläs rasti lukea, mutta tulipahan kuitenkin kahlattua. Hyvä että suomalaisella kirjallisuudella menee hyvin.

P              Peruskoulu

Olen itse käynyt peruskoulun, joten en osaa verrata sitä aiempaan oppikoulu-kansakoulu-järjestelmään. Noin yleisesti ottaen uskon siihen, että on hyvä että opetellaan olemaan yhdessä ja pitämään heikommatkin mukana. Eikä tulevaisuuteen vaikuttavia valintoja tarvitse tehdä 10-vuotiaana.

Q

Hei, kuu-ukko! Suomen kielessä tätä tarvitaan harvoin, mutta hyvä kuitenkin tietää että ääntämys on ”kuu” eikä ”guu”. Katso vaikka täältä. 

R             Ruotsi

Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa vuoteen 1809 ja se näkyy suomalaisen yhteiskunnan rakenteissa edelleen. Enkä siis tarkoita suomenruotsalaisia.

S            Sibelius, Jean

Taisi olla hieman rasittunut siitä, että hänen musiikkinsa niin usein nähtiin Suomen kohtaloiden kuvaajana.

T             Terveyskeskus

Nyt kun Suomen sosiaali- ja terveydenhuoltosektoria pannaan kovalla tohinalla uusiksi, on hyvä pitää mielessä että siinä on myös paljon hyvää ja toimivaa. Muistan hämärästi miten kotipitäjääni tuli terveyskeskus ja terveyskeskuslääkäri joskus 70-luvun alkupuolella. Valtaosan elämästäni ollut erilaisten julkisten palvelujen piirissä: kunnallinen terveys- ja hammashoito, kouluterveydenhoitaja, hammaslääkäri, Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö… Ei valittamista. Sitten noin 13 vuotta yksityisen työterveyshuollon piirissä. Nyttemmin sekakäyttäjä.

U              Ukkonen.

Räntäsade. Raekuuro. Helle. Pakkanen. Vuodenaikojen ja säätilojen vaihtelu kuuluu Suomeen.

V              Venäjä

Venäjä. Venäjä. Siinä se on eikä taida ihan heti mennä pois. Joskus oltiin osa Venäjän keisarikuntaa, ja se jätti omat jälkensä Suomeen. Sitten sodittiin, sen jälkeen elettiin rauhanomaista rinnakkaiseloa. Nyt ollaan ehkä vähän ymmällään: mitä siellä oikein tapahtuu? Suomalaisilla on omasta mielestään jotenkin ylimaallinen Venäjä-tuntemus, aina en ole tästä ihan vakuuttunut. Mutta Venäjän historiaa ja nykypäivää kannattaa tuntea.

W                Waltari, Mika

Onkohan Sinuhe, egyptiläinen edelleen kansainvälisesti tunnetuin ja myydyin suomalainen kirja? Sofi Oksasen Puhdistus taitaa tulla hyvänä kakkosena. Itse pidän erityisesti Waltarin Palmu-dekkareista.

X

Agricola käytti ks:n merkkinä x-kirjainta. Se korvattiin ks-merkinnällä 1800-luvun alkukymmenillä. Nyt se on taas tehnyt paluun nuorison mobiilikieleen. Tiäx. Vai menikö se jo ohi? Kieli kehittyy koko ajan ja se on hyvä.

Y                 Yläne

Kaikilla meillä on juuret jossain, minun ovat täällä. Varsinaissuomalaista tasaista peltomaisemaa. Ei kuitenkaan ole pakko olla syntynyt Suomessa ollakseen suomalainen.

Z                 Zachris

Topelius. Sakari suomalaisittain. Minun aikanani ei koulussa enää luettu Maamme-kirjaa, mutta se taitaa edelleen jonkin verran elää meidän Suomi-käsityksissämme esimerkiksi maakunnallisten erityispiirteiden osalta.  Kirjoistaan tuttu on Välskärin kertomukset, tosin Ylen kuunnelmana. Lauluista esim. Kesäpäivä Kangasalla ja joululaulu En etsi valtaa loistoa ovat Saken sanoituksia.

Å                 Åbo

Eli Turku Täällä Suomen synnyin muistot, täällä työn ja tiedon puistot. Nuoruusvuosieni lähin suurempi kaupunki jossa käytiin ostoksilla, elokuvissa ja ravintolassa, ja josta risteiltiin Tukholmaan. Turkulaiset eivät ehkä vieläkään ole ihan toipuneet siitä, että pääkaupunki siirrettiin Helsinkiin.

Ä                    Äiti

Suomalaisilla on äidinkieli ja isänmaa. Suomalaisuutta ei imetä äidinmaidosta (vaikka suomessa kovasti puhutaankin imetyksen puolesta.) Äideiltä opitaan silti monta asiaa, ainakin minä opin omaltani.  Äitiyspakkaus on yksi suomalainen menestystuote.

Ö                   Öylätti

Jotta tätä suolatonta perunalastua saa oikeaoppisesti nauttia, pitää käydä rippikoulu. Se taitaakin olla luterilaisen kansalliskirkkomme suosituin tuote nykyisin. Suomalaiset ovat kovasti maallistunutta kansaa, mutta suurina juhlapyhinä, perhejuhlissa ja kansallisen surun hetkellä käännymme kirkon puoleen. Reformaatio riisui kirkoistamme koristukset, luterilaisuudesta kumpuaa sävyjä suomalaisuuteen.  Suomeen kuuluu kuitenkin uskonvapaus.

Nieleskelin harmini (ynnä palasen aulan Olohuone-kahvilan voileipäkakkua, jota harvemmin enää saa, mums) ja kuuntelin ensimmäiseksi Olohuoneen lavalta veroasiaa. Reijo Knuutinen esitteli kirjaansa Hyvät pahat verot (Docendo) ja pohti veroja, mm. miksi emme paheksu urheilijoiden ja taiteilijoiden verosuunnittelua ollenkaan yhtä paljon kuin esimerkiksi yritysten ja yrityselämän edustajien vastaavaa toimintaa.

Virkistävän verohetken jälkeen suuntasin itse messualueelle. Taisi olla tässä vaiheessa kun huomasin, että messulehdessä on kyllä ohjelma, mutta ei messualueen karttaa. Se löytyy erillisestä lipareesta. Sumealla logiikalla onnistuin löytämään Katri Vala-lavan, jossa tarjoiltiin energia-asiaa: Ari Suokko ja Rauli Partanen esittelivät kirjaansa Energian aika (WSOY). Molemmat ovat ilmeisesti ydinvoiman kannattajia, itse en ole. Mutta mielenkiintoista puhetta energian monista rooleista ja eri energiantuotantomuodoista. Esim.  miten bioenergian tuotanto vaatii paljon pinta-alaa ja voi vähentää luonnon monimuotoisuutta. Tai toistaalta miten paljon lihan tuotantoon, kuljetukseen, valmistukseen ja säilytykseen kuluu energiaa.

En muista mihin seuraavaksi yritin suunnistaa, mutta suunnitelmasta poiketen pysähdyin kuuntelemaan Maria Ekholm-Kolaria, joka esitteli kirjaansa Antiikkia - ostajan opas (Readme.fi) Kiehtovia tarinoita antiikin maailmasta ja neuvoja antiikin ostajille. Ilmeisesti kirjan potentiaalinen yleisö oli huomioitu kun esitys oli sijoitettu kuohuviinibaarin viereen. En ottanut vielä tässä vaiheessa.

Antiikin korkealentoisuudesta siirryin maallisempiin asioihin. Läheisellä esiintymislavalla keskusteltiin Perussuomalaisten hajoamisen historiasta (Into). Lavalla olivat kirjan kirjoittaneen Lauri Nurmen lisäksi kansanedustajat Simon Elo (uuvatti, pian sin) ja Juho Eerola (pers). Keskustelua veti Lauri Nurmen esimies Matti Posio. Keskustelu oli oikein viihdyttävä, tosin aika monet asiat ovat jo lehdistössä olleet esilläkin. Onneksi ei innostuttu jankkaamaan siitä, valehteliko Sipilä vai ei. Mainittakoon, että kesällä Jyväskylässä käydessä kävimme oikein asioiksemme Musta Kynnys-ravintolassa, jonne puoluekokouksen hävinnyt osapuoli kuulemma vetäytyi nuolemaan haavojaan ja jatkoa pohtimaan.

Matkoihin, tosin ulkomaille suuntautuneisiin, liittyi seuraavakin kirjan esittely. Kävin toukokuussa Moskovassa, tästä innoittuneena menin kuuntelemaan kun Ylen toimittaja Kerstin Kronvall haastatteli Suomen entistä Moskovan suurlähettilästä Hannu Himasta hänen kirjastaan Länttä vai itää - Suomi ja geopolitiikan paluu (Docendo. Katos vaan, jo toinen Docendon kirjan esittely!) Rakkaudesta vanhaan lajiini kuuntelin vielä samalta lavalta kun Risto Uimonen haastatteli Olli Matikaista hänen kirjoittamastaan Erkki Laatikaisen elämänkerrasta Kivikkopellon poika (Teos). Matikaisen mukaan nykyopiskelijat eivät Laatikaista enää tunnekaan, omina opiskeluvuosinani Jyväskylässä Laatikainen oli vielä täydessä vauhdissa ja kirjoitti lauantaisin pääkirjoitussivulle käsityksiään maailmanmenosta. 

Tässä vaiheessa alkoi jo infoähky olla lähellä. Onneksi sain seuraa, ja vihdoin sen kuohuviinilasillisenkin. Sen seuraksi kuuntelimme Ilkka Ruostetsaarta, Hanna Wassia ja Vesa Koskimaata, jotka ovat olleet mukana kirjoittamassa Poliittinen valta Suomessa-kirjaa (Vastapaino). Keskustelussa kommentoitiin mielenkiintoisesti myös hiljan ilmestynyttä Björn Wahlroosin perustuslaki-pamflettia.

Tämän jälkeen tarvittiin jo ruumiin ravintoakin, minulle sieni-ohrarisottoa, kumppanille possua. Päälle espressoa. Pahvimukista, kääk. Sitten seilasimme takaisin messuhalliin ja navigoimme kustantamojen osastojen kautta kuuntelemaan vielä yhden puheenvuoron, joka oli ehkä hauskin ja mielenkiintoisin: Piispa (emeritus, vai onko piispat piispoja loppuun asti?) Eero Huovinen haastatteli Jörn Donneria hänen kirjastaan Suomi (Otava.) 

Tässä vaiheessa hoksasimme että messukeskuksessahan on myös viini- ja ruokamessut ja olihan nekin koettava. Maistoin unkarilaista valkoviiniä Chardonnay-rypäleistä (ei kovin kaksista), luxemburgilaista kuohuviiniä cremantia (mums), jonkun sortin Chiantia (hyvää) sekä Lidlin juustoja ja Stockan herkun suklaita (hyviä nekin). Parikymmentä minuuttia ennen tapahtuman päättymistä joku kauppasi meille puoleen hintaan ylijääneitä viinilippuja, jolloin olimme pakotettuja nauttimaan vielä yhdet viinilasilliset. Koska lippuja oli runsaasti, valitsimme kalliimpia kahden lipun laatuja. Valitettavasti en muista minkä viinitalon se jumalainen ranskalainen Sancerre-valkoviini oli, mutta ehkä se ei haittaa, koska ei minulla siihen  varaa olisi kuitenkaan. Seuralainen valkkasi argentiinalaista punaviiniä. Ja siinäpä se torstain kirjamessu sitten olikin.

Tänä aamuna ponnistin vielä paikalle ja ostin harmia nieleskellen toisen lipun, koska olin päättänyt osallistua lukupiiriini. Siellä keskusteltiin yhdessä kirjailija Kristiina Vuoren kanssa hänen teoksestaan Filippa (Tammi), ja historiallisista viihderomaaneista noin yleisemminkin. Hankkiuduin paikalle, koska Filippa on meidän yläneläisten ikioma kummitus, joka siis näyttäytyy Yläneen Vanhankartanon päärakennuksessa. Erehdyin jopa väittämään lukupiiriläisille että "kaikki yläneläiset" tuntevat Filipan. Jälkikäteen jäin miettimään että näinköhän on, vai oliko tarina vain minulle jostain syystä tuttu.  Mutta keskustelu oli kyllä kiinnostava, mukana oli mm. myös Kristiina Vuoren kustannustoimittaja kommentoimassa. Pohdittiin yksityiskohtien kuvailua ajan hengen luojana, miten nykyajan nainen voi ymmärtää ja samaistua 1500-luvun naisten kohtaloihin jne. Ja miksi ylipäänsä historiallisia viihderomaaneja luetaan. Kristiina Vuori kertoi tavoitteekseen nostaa naiset näkyviksi miesten rinnalle. Ei huono tavoite. 

Jos olette jaksaneet lukea tänne asti alatte varmaan jo ihmetellä että eikö tuo ämmä OSTANUT yhtään kirjaa? Periaatteessa olin päättänyt, että ei, en osta kirjoja: niitä on jo joka paikka täynnä, ja rahaakin pitäisi säästää. Aiempinakin vuosina olen yrittänyt suunnata ostokseni pienkustantamoille, jotka muutoin jäävät vähän katveeseen kirjaostoksissa. 

Hyvistä päätöksistä huolimatta kirjastoni kasvoi näillä teoksilla:

Hannu Himanen: Länttä vai itää - Suomi ja geopolitiikan paluu. Docendo
Kuten mainittua, keväisen Moskovan matkani innoittamana

Emma Goldman: Vuoteni Venäjällä. Savukeidas
Venäjän vallankumouksen 100-vuotisjuhlan kunniaksi, ja myös Ikitie-elokuvan innoittamanaa, vaikkakin Goldmanin teos sijoittuu varhaisempiin vuosiin kuin leffa. "Peräänantamaton ja kriittinen tilinteko bolshevikkien kommunistisen kokeilun epäonnistumisesta", kertoo takakansi

Mary Wollstonecraft: Kirjeitä Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa vietetyltä ajalta. Savukeidas
Wollstonecraft on kiehtova hahmo 1700-luvulta. Muiden seikkailujensa lisäksi häne ehti vierailla myös Skandinaviassa.

Mary Wollstonecraft: Naisten oikeuksien puolustus. Savukeidas
Maryn kuuluisi teos. Meinasin ottaa vain kirjeet mutta sitten ajattelin että ehkä kuitenkin molemmat.

Messujen kummallisin kohtaaminen: Paavo Väyrysen presidenttiehdokkuuden kannattajakorttien kerääjä. Ei tästä sen enempää. En allekirjoittanut.

Kirjamessut jatkuvat vielä lauantaina ja sunnuntaina, tervemenoa, ohjelma löytyy täältä. Siellä voi ihan hyvin vain haahuilla kuuntelematta yhtäkään esittelyä tai haastattelua. Mutta muistakaan käydä antikvariaattiosastolla, se on kiehtova!

Helsingin yliopiston kirjasto lähestyi minua taannoin ystävällisellä mutta päättäväisellä sähköpostilla: lainaamani aineisto, jonka tosin olin jo ehtinyt palauttaa, oli ehtinyt olla hallussani liian kauan. Tästä minulle oli langetettu sakko, joka oli vieläkin maksamatta. Ja se olisi nyt syytä maksaa, jos haluan edelleen pysyä Helsingin yliopiston kirjaston asiakkaana. Ystävällisin terveisin jne.

Lainaamani aineisto liittyi edelliseen elämänvaiheeseeni, jossa kokeilin yhtä ja toista, mm. avoimessa yliopistossa opiskelua. Sittemmin opiskelun tilalle tuli muita aktiviteetteja, eikä minulla juuri nyt ole erityistä tarvetta olla Helsingin yliopiston kirjaston asiakas. Noin yleisesti ottaen suomalainen kirjastolaitos on mielestäni kuitenkin niin hieno instituutio, että asiakkaiden on syytä kunnioittaa sitä noudattamalla kirjaston sääntöjä. Kun yksi oli jäänyt noudattamatta (palauta aineisto ajoissa), niin olin kyllä valmis hoitamaan sakkomaksuni. 

Asiaa pyöritellessäni oivalsin, että yksi Helsingin yliopiston kirjaston yksiköistä, Meilahden kampuskirjasto Terkko on itse asiassa ihan lähellä työpistettäni. Sakon maksaminen sujui ongelmitta. Jäin vielä kiertelemään kirjastoon ja löysin Terkossa olevaan Lux Humana-kokoelmaan. Se tarjoaa anatomian, neurologian ja ja ties minkä tenttien uuvuttamille medisiinareille hengen ravintoa. 

Silmäilin muutamia tarjolla olevia kirjoja ja opin mm. että Mihail Bulgakov oli siviiliammatiltaan lääkäri. En ole koskaan tullut lukeneeksi ”Saatana saapuu Moskovaan”, sen sijaan olen nähnyt siitä muistaakseni ainakin kaksi filmisovitusta ja melko huikean venäläisen televisiosarjan. Hiplasin hetken Tove Janssonin elämänkertaa. Tulin kuitenkin sitten siihen tulokseen, että ehkä nämä teokset on syytä jättää heille joille ne on hankittu: lääketieteen opiskelijoille. Olettaisin, että tavoitteena on johdattaa tulevat lääkärit ihmismielen ymmärtämiseen. Lienee tärkeä taito oikean diagnoosin ja hoidon määrittelemiseen, lääketieteellisen tietämyksen ohella tietysti.

Suhteeni Helsingin yliopiston kirjastoon on keskittynyt pääkirjastoon eli Kaisa-taloon. Vuonna 2012 valmistunut kirjasto on todella hieno rakennus, valoisa ja raikas. Yhtä tarvitsemaani kirjaan tosin jouduin hakemaan Kaisan kellarivarastoista, mutta sekin oli vaan mukavaa. 

Ylipistokirjastoista suhteeni Jyväskylän yliopiston kirjastoon on luonnollisesti huomattavasti merkittävämpi, koska olen ko. opinahjossa opiskellut ja aikanaan sieltä jopa valmistunut. Kirjasto  ja varsinkin sen kahvila olivat paikkoja, joissa paitsi luettiin tenttiin, myös seurusteltiin, podettiin opiskelu- ja valmistumisangstia ja sydänsuruja, mutta toki iloittiinkin tentti- ja ihmissuhdemenestyksistä.

Yliopiston kirjaston ATK-luokalla oli myös merkittävä rooli graduprojektissani. Kirjaston ovella piti aamulla olla odottamassa ovien aukeamista. Sieltä kirjaimellisesti juostiin toiseen kerrokseen, jossa koneet olivat. Eikä niitä suinkaan riittänyt kaikille, joten ajoissa oli oltava. Toisaalta solidaarisuussyistä oli kirjoitustyötä tehtävä tehokkaasti, jotta gradu edistyi ja muutkin pääsivät koneelle. Niin se gradu sitten vihdoin viimein valmistui, ja yksi kappale saattaa itselläni olevan lisäksi löytyä jostain kirjaston uumenista.

Tieteellisen kirjastourani huippukohta osui opintojeni loppuvaiheeseen, olisikohan vuosi ollut 1992 tai -93? Professorillamme, nyttemmin jo edesmenneellä tohtori Jorma Ahvenaisella oli sellainen kiitettävä periaate ja tavoite, että myös yleisen historian opiskelijoiden pitäisi päästä vähän lähemmäksi ns. primäärilähteitä. Suomen historian opiskelijoillahan tällaista ongelmaa ei ole, tutkittavaa on vaikka millä mitalla. On perunkirjaa, kirkonkirjaa, aikalaiskirjeitä ja -päiväkirjoja ja vaikka millaiset määrät kuntien, yritysten ja yhdistysten arkistoja. Yleisen historian opiskelijat ainakin tuohon aikaan pääsivät useimmiten johonkin lähteeksi luokiteltavaan kiinni lähinnä mikrofilmeinä. 

Lontoon-reissullamme, joka muistaakseni oli viikon mittainen, kohteina olivat ainakin British Library ja London School of Economicsin kirjasto. Varsinkin British Library oli kunnianarvoisa paikka. Siihen aikaan se sijaitsi British Museumin yhteydessä. Kun urpot turistit vasta jonottivat museoon päästäkseen, me ohitimme heidät nokka pystyssä. Kirjasto nimittäin aukesi ennen kuin museo. Itse kirjastossa vallitsi luonnollisesti kuri ja järjestys. Kirjastosalissa ei kuulunut puhella, edes sen vertaa että kanssakulkija olisi voinut selittää kirjaston toimintaperiaatteita. Kirjastoleidit olivat oitis hyssyttelemässä. British Libraryn kaikkein pyhimpään ei saanut viedä kyniä ollenkaan. Sinne asti en päässyt, mutta yhtä haurasta opusta selaillessani oli salissa, jonne sai viedä vain lyijykyniä.

British Librarylla on nyttemmin uudet, modernit ja epäilemättä vanhoja paljon toimivammat tilat lähellä King's Cross-rautatieasemaa. Jos käytte asemalla bongaamassa laiturin 9 3/4, josta Harry Potterin ja kumppaneiden juna Hogwarthiin lähti, saatatte osua myös British Libraryn liepeille.

Ennen kuin siirryin tiedekirjastojen asiakkaaksi, minulla oli toki jo takanani kiinteä suhde perinteisiin kunnankirjastoihin. Se alkoi luonnollisesti kotikunnassani Yläneellä. Ensimmäinen kirjastokorttini oli vaaleanpunainen pahviläpyskä, numeroni 340. Sillä lainattiin Endin Blytonit, Merri Vikit, Annat, Pikku naiset ja muumit. Muun muassa. Jossain vaiheessa siirryin aikuisten puolelle. Muistan mm. lukeneeni Polttouhrit ennen kuin kirjasta tehty televisiosarja teki siitä maailman kuulun. Kävin kirjastossa suhteellisen säännöllisesti varmaan vähintään kerran viikossa.

Lomia vietimme toisinaan isovanhempieni luona Pohjois-Satakunnassa Kankaanpäässä, jonka kirjasto myös tuli tutuksi. Jyväskylässä kävin tietysti yliopiston kirjaston lisäksi Jyväskylän kaupunginkirjastossa. Helsinkiin muutettuani olen nauttinut mm. Kannelmäen, Pitäjänmäen ja Etelä-Haagan paikalliskirjastojen palveluista. Turun kaupunginkirjastossa  on tullut vierailtua useampaan otteeseen, hieno rakennus sekin. Toivottavasti Helsingin uudesta keskustakirjastosta  tulee vähintään yhtä hieno ja toimiva!

Viikon sitaatti:

"And then, of course, there was the sheer size of the library; tens of thousands of books; thousands shelves; hundreds of narrow rows."

J.K.Rowling: Harry Potter and the Pholosopher's Stone. Bloomsbury, 1997.

En katso koskaan potkupalloa, jos vain voin sen välttää. Mutta jopa minun tapaiseni potkupalloluuseri oli jotenkin tietoinen siitä, että  on olemassa palloilija nimeltä Christiano Ronaldo, ja hän on aika kova tekijä. Jotenkin olin noteerannut senkin, että hän on Portugalista. Se minulta sen sijaan oli mennyt ohi, että hän on nimen omaan Madeiralta. 

Madeiralla Funchalissa on mahdollisuus käydä Ronaldolle omistetussa  museossa. Itse en (sattuneesta syystä...) tullut siellä käyneeksi, mutta asiasta kiinnostuneille varmasti mielenkiintoinen. Sellainen yksityiskohta jäi mieleen, että Madeiran saarella, jossa on asukkaita yhteensä noin 270000, on peräti kolme jalkapallojoukkuetta, joista yksi taitaa jopa pelata Portugalin kansallisessa sarjassa.

Kaikki muutkin museot Madeiralla jäivät käymättä, vaikka yleensä suoritan lomamatkoilla tunnollisesti myös muutaman museon. Museointoani hieman hillitsi se, että kaikkiin museoihin oli erillinen pääsymaksu, 

Mutta ne maisemat. En tiedä osaanko kirjoittaa niistä mitään sellaista, mitä ei olisi jo moneen kertaan sanottu. Rinteet ovat juuri niin huimia ja jyrkkiä että on vaikea käsittää, miten siellä mikään voi kasvaa. Niin vaan voi. Sekä luonnonvaraisia kasveja että ihmisten Madeiralle tuomia ja sinne istuttamia. Viljelykasveista erityisesti banaanipuuviljelmiä oli joka puolella, niin pieniä kuin suuriakin. Viiniköynnöksiäkin näkyi. 

Myös ihmisen muokkaama luonto, eli monenlaiset puistot hivelivät silmää. Varsinaisista puistoista kävimme tutustumassa Madeiran siviilikuvernöörin virka-asunnon ympärillä olevaan kauniiseen puutarhaan, jonne oli vapaa pääsy (hehheh). Maalis-huhtikuun vaihde ei ehkä ollut ihan kaikkein kukkeinta aikaa Madeiralla, mutta kyllä monenlaisia kukkia oli myös ihan pihoilla, puutarhoissa, kadunvarsilla...

Luontoelämyksiä

Luontoretkeilyähän Maderialla harrastetaan mm. tepastelemalla kanavien eli levadoiden vierustaa. Levada-kävelylle voi mennä joko omin päin tai osallistumalla järjestetylle reissulle. Me kokeilimme molempia. Oppaan kanssa tehtävät erilaiset reissut on jaettu vaikeusasteiden mukaan. Valitsimme helpohkoksi luonnehditun puolen päivän reissun Mimosa-laaksoon (Vale das Mimosas) Machicon ympäristössä. Reitti ja kuvia täällä 

Oivallinen oppaamme Edgar esitteli matkan varrella luontoa, niin kasvi- kuin eläinkuntaakin. Reitin varrella oli paljon peltoja ja puutarhoja, ja pikku pöydille oli sinne tänne jätetty banaaneja ja muita hedelmiä ostettavaksi. Yksi kauppiaista jopa soitti meille virkistykseksi mandoliinia. Kannattaa ehkä pitää taskussa muutama lantti ostoksia varten. 

Toisen reissun teimme omin päin. Menimme ensin Funchalin keskustasta paikallisbussilla niin pitkälle kuin pääsi. Kokemus sekin: kaksi kertaa vastaantulija joutui pysähtymään ja peruuttamaan, että ajoneuvot mahtuivat ohittamaan toisensa. Sanoisin, että jos Madeiralla haluaa ajaa autoa, mäkilähtö on syytä hallita hyvin. 

Bussin päättäriltä kävelimme köysiradan lähtöpisteelle, nousimme köysiradalla Monte-kukkulalle ja tulimme alas polkua ja levadaa. Ei mahdoton reissu tehdä omin päin, reitti oli hyvin merkitty ja pääosin hyvässä kunnossa. Paikoin reitille osui kaatuneita puita, joita ei oltu ehditty raivata. Lisäksi polkuosuus oli sateiden jäljeltä paikka paikoin aika liukas, joten onnistuimme molemmat kaatumaan. 

Muita elämyksiä

Käytimme pari päivää bussilla retkeilyyn. Turisteille tarkoitettuja hop on hop off-busseja operoi kaksi yhtiötä, Yellow bus (keltaiset bussit, kuinkas muuten) ja City Sightseeing (punaiset bussit). Me valitsimme keltaisen, mutta kannattaa ehkä kokeilla punaisia: nillä tuntui olevan lyhyemmät vuorovälit, ja mainostivat myös suomen kielistä opastusta. Reiteissä ei ole juurikaan eroa. Winston Churchillin vesivärimaalauksillaan kuuluisaksi tekemä Camara de Lobosin kylä ja huima maisematasanne Cabo Girao kannattaa ainakin käydä katsomassa joko bussilla tai omatoimisesti.

Ja jos ei kärsi kovin pahasta korkean paikan kammosta kannattaa ajella köysiradalla Montelle ja tutustua siellä oleviin nähtävyyksiin. Alas mäkikelkalla eli "koriautolla" (carro de cesta). 

Työväen kauppahallista (Mercado dos Lavradores) löytyvät niin kalat, hedelmät kuin vihanneksetkin. Hedelmien  myyjät maistattavat mielellään hedelmiä, ja niitä tuli sitten tietysti ostettua. Vaikka meitä oli moneen kertaan muistutettu, että ne ovat torilla järkyttävän ylihintaisia kauppoihin ja marketteihin verrattuna. No tehkää kuten parhaaksi näette, mutta ainakin kauppahalli kannattaa käydä katsastamassa, Myös kalakauppiaiden tiskit ovat hauskoja. 

Catch of the day

Kun saarella ollaan, niin kala on tietysti tyypillistä evästä. Aika usein ravintolassa tultiin esittelemään tarjottimella "catch of the day", eli mitä kaloja oli haaviin sattunut sinä päivänä. Söin kalaa useammankin kerran. En ole ihan varma, osuiko niistä yksikään olemaan espada-niminen rumilus, josta oppaissa kerrottiin. Sardiineja maistoin kertaalleen. 

Hyväksi lounaaksi osoittautui paikallinen tomaatti-sipulikeitto uppomunalla (tomate e cebola com ovo) ja sen kanssa paikallista valkosipulileipää (bolo do calo). Samaa leipää tarjottiin useimmissa ravintoloissa joko alkupalaksi tai lisuukkeeksi.

Hämäävästi paikallinen liharuoka on nimeltään espetada, jota emme tainneet syödä kertaakaaan. Sen sijaan söimme kertakaikkiaan loistavaa lihavarrasta (picanha) Beef & Wines-nimisessä ravintolassa, jota voin lämpimästi suositella. Liha tuodaan pöytään metallivartaassa. Tarjoilija veistelee siitä terävällä veitsellä ohuita suikaleita. Ruokailijat nappaavat suikaleet lautaselleen pöytään katetuilla pihdeillä. Paikka on aika suosittu, joten kannattaa ehkä varata pöytä.

Pari muuta paikkaa joita kokeilimme joista ei ole pahaa sanottavaa:

Mar Brando
"Marlon Brando". Kokeneen suomalaisturistin suosittelema pieni ravintola hotellimme lähellä, jota kolme papparaista pyörittää. Rue Imperatriz Dona Amelia 83

Restaurant Bernini
Söimme täällä erinomaista pastaa. Vähän kliinisen oloinen, mutta ruuassa ei valittamista. Rue Imperatriz Dona Amelia

Solar da Santola
Yksi Marinan eli sataman rantakadun varren ravintoloista.  Söimme täällä grillattua kalaa (joka ehkä oli espadaa tai sitten ei), tarjottiin kuuman kiven päällä, hyvää oli. Marina

Madeiralla saa toki muutakin viiniä kuin saaren väkevää nimikkoviiniä. Ravintoloissa tarjottavat portugalilaiset ja madeiralaiset viinit maistuivat ainakin minulle oikein hyvin. Paikallisesta pontikasta ja hedelmämehuista sekoitettu poncha-drinkki on myös ihan hyvää.

Varoituksen sana juomiin liittyen: madeiralaisten käsitys capuccinosta oli usemmiten pari sormenleveyttä kitkerää kahvia, jonka päälle pursotetaan pullokermavaahtoa. Mielestäni sain ainoan kunnollisen capuccinon Cabo Girao-näköalapaikalla. 

Mies eikä mikään mikkihiiri

Pari sanaa majapaikastamme. Ostimme matkamessuilta Helsingistä hotellivoucherin. Kyseessä oli ns. tutustumismatka, jonka tarjoituksena on saada asiakas innostumaan viikko-osakkeen hankkimisesta. Hotellimme oli Royal Savoy, jossa on sekä tavallisia hotellihuoneita että näitä loma-osakkeita. "Studio", jollainen meillä oli, sisälsi makuutilan, oleskelutilan, keittosyvennyksen, kylpyhuoneen avec suihku ja kylpyamme, sekä parvekkeen, josta oli näkymä uima-altaalle ja merelle. Uima-altaita oli kaksi. Isommassa oli merivettä, joka tässä vaiheessa vuotta oli sikakylmää. Toisessa oli lämmitettyä vettä. Se allas oli pienempi, mutta hyvin siinäkin uimaan mahtui.

Huone oli mukava, yleiset tilat prameat ja respan palvelu erittäin avuliasta. Ravintolassa nautimme vain pari kertaa aamiaista. Yleisin asiakastyyppi oli virkeä suomalais-, saksalais- tai brittieläkeläinen. Joissain tapauksissa heidän aikuiset lapsensa ja näiden pienet lapset.

Kun saavuimme huoneeseen, meitä oli odottamassa paikallisen suomalaisen edustajan tervetulotoivotus ja ilmoitus, että hän on varannut meille esittelyn päivänä x klo y. Matkaseuralaiseni oli jo etukäteen jyrkästi ilmoittanut ettei osallistu mihinkään esittelyihin, koska hän on kuunnellut niitä jo aiemmin riittämiin. Minä ajattelin, että voihan tuon nyt kuunnella mitä asiasta sanotaan. 

Tapaamisemme aluksi Mr Myyntimies oli sitä mieltä että esittelymatkan ehtoihin kuuluu, että molemmat osallistuvat esittelyyn  mutta tyytyi sitten loppujen lopuksi minuun. Kun minäkin kerroin, että lomaosakkeen hankkiminen ei sovi tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni (enkä ole sellaista kyllä koskaan vakavasti harkinnut, vaikka sitä en sanonutkaan), ehdimme esittelytilaisuudessa keskustella  muustakin maailman menosta.

Mr Myyntimies kertoi  käsityksenään, että esimerkiksi Kölnissä tapahtuneet naisten joukkoahdistelut johtuvat siitä, että maahantulijat eivät kunnioita paikallisia eurooppalaisia miehiä.  Jotka eivät mitään miehiä olekaan, vaan pelkkkiä mikkihiiriä. Minun ehdotukseni, että miesten pitäisi ehkä kunnioittaa myös ja ehkä jopa ennen kaikkea naisia, niin eurooppalaisia kuin muitakin, ei juuri saanut vastakaikua. Europan taloustilannettakin siinä pohdittiin. Kiinnostava kohtaaminen, vaikkei kauppoja syntynytkään.

Viikon sitaatti:

"Perinteiden kuolemaa on ennustettu jokaisessa saarelta kirjoitetussa opaskirjassa varmaan parinkymmenen vuoden ajan, ja yhä vain Madeira on pysynyt omana itsenään." Antti Helin: Mondo matkaopas Madeira. Image kustannus Oy, 2006

Kysymyslistat tuntuvat olevan blogien peruskauraa. Viime vuoden lopetin kysymyksillä, joten symmetrian vuoksi aloitetaan tämä vuosi samoin:

Kuunteletko parhaillaan musiikkia tai radiota? Jos, niin mitä?

Juuri tällä hetkellä minulla on auki telkkari, josta tulee Urheiluruutu, jota en oikeasti katso juuri koskaan... Pikanttina yksityiskohtana voisi  mainita, että kelloradiossani aamuherätyksenä pakkosoi Radio Nostalgia. Jostain syystä se on ainoa kanava, joka sieltä kunnolla kuuluu. Muistan lukeneeni, että taloissa joissa on tehty ikkunaremontti, radiokanavat saattavat alkaa kuulua huonosti. Jotain tekemistä radioaaltojen kanssa ilmeisesti?!

Vaikuttava kirja, joka ponnahtaa ensimmäisenä mieleesi?

Kun jotan pitäisi "ponnahtaa ensimmäisenä mieleen" niin ei ponnahda mitään. Sanon että Doris Lessingin Ruoho laulaa. Luin sen aikoinaan kun olimme siskon kanssa lähdössä Zimbabween Victorian putouksille. Lessinghän kävi syntymässä Persiassa (nyk. Iran) mutta perhe muutti sittemmin silloiseen Etelä-Rhodesiaan, joka siis nyt on Zimbabwe. Lessing eli siellä lapsuutensa, nuoruutensa ja varhaiset aikuisvuotensa. Ruoho laulaa-kirjalla ei oikeastaan ole mitään tekemistä Victorian putousten kanssa, mutta hieno kirja se on joka tapauksessa. Samaan syssyyn suosittelen samalta reissulta tehtyä toista löytöä jota ei olisi muuten tullut luetuksi: Alexandra Fullerin "Don't Let's Go to the Dogs Tonight" (Ei huningolle tänään). Sama maa lapsen silmin 70-luvulla sisällissodan aikaan.

Vaikuttava elokuva, joka ponnahtaa ensimmäisenä mieleesi?

Ööh ööh... Uudemmista Amy, dokkari Amy Winehousesta. Vanhemmista, kyllä vaan, Tuulen vielmää! Olen nähnyt sen useampia kertoja. Muistaakseni toisella kerralla jäi erityisesti mieleen kohtaus, jossa Scarlet tulee kotiinsa ja huomaa äitinsä kuolleen (uups, spoileri. No jos ette ole nähneet elokuvaa tai lukeneet kirjaa niin tapahtuu siinä paljon muutakin sykähdyttävää.)

Vaikuttava laulu, joka ponnahtaa ensimmäisenä mieleesi?

Ou shit. No kun Kent on ilmoittanut lopettavansa niin sanon että Kärleken Väntar. Vaikkakin samalla on myönnettävä että sen lisäksi tunnistan ehkä noin kaksi Kentiin biisiä.

Salainen intohimosi, (joka kohta juuri ei enää olekaan salainen)?

Kuuntelen autossa Iskelmäradiota ja laulan kovaa mukana kun tulee Sillanpään Kadulla tuulee. Joku toinen bloggari näkyy vastanneen, että hän haluaa silittää myös lakanat ja pyyhkeet. Mikäli kyseessä ovat froteepyyhkeet, en käsitä mitä järkeä niiden silittämisessä on. Mutta myönnän silittäväni astiapyyhkeet ja jopa t-paidat, ja yleisesti ottaen mankeloin lakanat. Menevät siten pienempään tilaan.

Julkisuuden henkilö, jonka tahtoisit tavata?

Esa-Pekka Salonen ja Ian McEwan. Ei kun joku nainen pitää kanssa olla. Tarja Halonen.

Mikä raivostuttaa?

Hukassa olevat tavarat. Aamuherätykset. Siivoaminen.

Olet Ärräkiskan lehtitiskillä. Minkä lehden valitset?

LivingETC. Katsoin joskus ohjelmasarjaa, jossa kerrottiin ko. lehden tekemisestä. 

Minkä kirjan aiot lukea seuraavaksi?

Hassan Blasim, Vapaudenakion mielipuoli. On odottanut jo jonkin aikaa, varaan lomalukemiseksi. Jos kentältä löytyy matkapokkariversio Elizabeth Georgen uudimmasta dekkarista, ostan sen myös.

Lopuksi kuva hetkestäsi juuri nyt.

Istun kirjoituspöydän ääressä. Kirkas sää, melkein täysikuu. Vatsassa liikaa suklaamuniaa (palmusunnuntain ilta).

1. Mitä näet kun katsot ulos keittiösi ikkunasta

Keittiö on olohuoneen yhteydessä, eikä siinä ole omaa ikkunaa, mutta olohuoneesta aukeaa näkymä kadulle, puiston lämpäreeseen, kevyen liikenteen väylälle ja meluaidalle, jonka takana kulkee junarata. Radan takaa häämöttää kirkon torni. 

2. Mikä sinusta on se tärkein kevään merkki?

Päivät pitenevät ja valoisaa aikaa on enemmän

3. Missä vaatteessa olet kaikkein itsevarmin?

Milloin missäkin, kunhan olen osannut valita tilanteeseen sopivan. Aina ei osu nappiin.

4. Mitä teet kun suutut oikein kunnolla - huudat, mykistyt, itket, naurat, vai mitä?

Joko huudan tai mykistyn, riippu vähän tilanteesta.

5. Onko sinun helppo katsoa vieraita ihmisiä silmiin?

Enpä ole tullut ajatelleeksi, eiköhän.

6. Kuinka suuri on "henkilökohtainen tilasi"?

Semmoinen keskiverto suomalainen. Bussissa saisi mielellään olla vapaa paikka vieressä, mutta en jää seisomaan jos ei ole. En tykkää jos joku tunkee jonossa selkään kiinni tai muuten tuuppii.

7. Luetko omia vanhoja blogitekstejäsi?

Toisinaan.

8. Kuka läheisesi on vaikuttanut sinuun kaikista eniten?

Äiti ja sisko varmaan.

9. Kirjoitatko koskaan "oikeita" kirjeitä/postikortteja?

Kirjeitä, eipä juuri. Postikortteja silloin tällöin, juhlapyhiksi ja matkoilta

10. Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Hyvät ystävät, läheiset ihmiset. Hyvä ruoka. Hyvät kirjat & elokuvat. Lasillinen kuohuvaa. Kuivaa, kylmää ja ilmaista, kuten Winston Churchill sanoi. Ja mielellään vielä vaaleanpunaista.

Viikon sitaatti:

"A writer falls in love with an idea and gets carried away."
Doris Lessing

Itseään kunniottava bloggari tekee kuluneesta vuodestaan raportin näin vuoden vaihtuessa. Nämä kysymykset löysin Fab Forty Something-blogista. Kas tässä,vuoteni 2015:

Mitä sellaista teit kuluneen vuoden aikana, mitä et ole koskaan ennen tehnyt?

Ripustin taidenäyttelyä. Kävin Meilahden tornisairaalan katolla. Valmistin osso buccoa. Kasvatin tomaatteja (3 kpl!). Olin vapaaehtoisena Docpoint- elokuvafestareilla. Tein työpaikan hakua varten itsestäni videon (sitä siis pyydettiin, en olisi muuten tehnyt.) Kävin katsomassa esitystaidetta. Uin Vantaanjoessa.

Oletko kyennyt pitämään itsellesi viime uutenavuotena tekemäsi lupaukset?

En ole varma lupasinko erityisesti mitään. Yritin noudattaa periaatetta "Keep Calm And Carry On" ja se tuntuikin tepsivän. 

Tuliko elämääsi uusia ihmisiä viimeksi kuluneen vuoden aikana?

Voi, vaikka kuinka paljon! Uusia kivoja työkavereita, sekä kumppanin lähipiiriä. 

Menetitkö ketään läheistäsi?

En onneksi. Äitini on edelleen läsnä omalla tavallaan, ja olen siitä kiitollinen, vaikka kommunikointi hänen kanssaan onkin vaikeaa.

Missä maissa vierailit?

Virossa (Tallinna), Iso-Britanniassa (Oxford), Maltalla ja Ruotsissa (Tukholma). Kivaa oli joka paikassa. 

Mitä sellaista toivoisit itsellesi, mitä et kuluneen vuoden aikana saanut?

Toivottavasti löydän töitä, kun nykyiset päättyvät, tai jotain muuta mielekästä tekemistä, vaikka opiskelua.

Mikä päivämäärä kuluneelta vuodelta tulee aina muistuttamaan sinua tästä nimenomaisesta kaudesta?

Se voisi olla esimerkiksi ystävänpäivä, 14.2.2015. No details!

Mikä oli suurin saavutuksesi kuluneen vuoden aikana?

Olen tyytyväinen ainakin siitä, että jaksoin käydä säännöllisesti kahvakuulaamassa koko syksyn.

Mikä oli suurin pettymyksesi?

Se vähän harmitti, että opintokokonaisuus, jota olin ehtinyt aloitella, päätettiin lopettaa.

Sairastitko tai loukkaannuitko?

En onneksi.

Mikä oli paras ostoksesi?

Varmaankin se, joka jäi ostamatta, kaikenlaiseen tulee tuhlattua. No, matkat ovat kyllä aina hyvä sijoitus. Viime vuoden alennusmyynneistä ostamani välikausitakki ja nilkkurit osoittautuivat odottamattoman käyttökelpoisiksi, koska talvi oli niin lauha. Vastaavasti kyllä kevät pitkä ja viileä.

Kenen käytös pöyristytti sinua eniten?

Ns. maahanmuuttokriittisten, tai miten heitä nyt sitten pitäisikään korrektisti luonnehtia, keskustelutavat ja kommentit pöyristyttivät aidosti, ja monesti. 

Pöyristyttävyyden ja huvittavuuden välimailla olivat Heikki Lampelan toilailut, vaikea käsittää miten hän voi toimia uskottavasti asianajajana?

Ja mihin tämä maa on menossa, kun ei Tasavallan Presidentin Puolisolla ole HATTUA KIRKOSSA?! Presidentti Tarja Halosellakin aina oli, vaikka hänelle ei sovi mikään hattu. Kuten ei minullekaan. Ilmeisesti sillä on jotain tekemistä pään & leuan muodon kanssa.

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Matkoihin, vaatteisiin ym. ihanaan turhuuteen! Siis sen vähän mitä ylimääräistä jäi, suurin yksittäinen menoerä oli asuminen, eli lainanlyhennykset + vastike. Hartaasti odottamani veronpalautus kului osin hammaslääkärissä, kun reikiä ei ollutkaan nolla.

Mistä ihan todella, todella innostuit?

Uudesta työstäni, siihen kuuluu niin monenlaista. Ja siitä, että on mahdollista jakaa asioita läheisen ihmisen kanssa.

Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua kuluneesta kaudesta?

Ehkä tämä

Viime kauteen verrattuna, oletko...

I onnellisempi vai onnettomampi: 
Onnellisempi, ehdottomasti!

II laihempi vai lihavampi: 
Muutama kilo on tullut lisää, jotka voisi ehkä saada pois.

III rikkaampi vai köyhempi: 
Rikkaampi kaikin mahdollisin tavoin, ei pelkän rahan puolesta

Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Luovan kirjoittamisen opemme Orivedellä sanoi että kannattaa kirjoittaa mahdollisimman paljon. Että olisin voinut kirjoittaa vähän enemmän muutakin kuin työjuttuja, vaikkapa tätä blogia. Liikkua olisi varmaan voinut enemmän myös. Käydä vaikka useammin pyörällä töissä. Pianoakin olisi voinut kilkutella, kun se kerran on. Opiskella olisi voinut vähän ahkerammin, silloin kun siihen oli vielä tilaisuus.

Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Mussuttaneeni turhanpäiväisestä. Jättäneeni asioita viime tippaan.

Miten vietit joulua? Entä juhannusta?

Joulua perinteisesti kotipaikkakunnalla. Juhannusta ehkä vähän vähemmän perinteisesti kaupungissa eli Turussa ja Naantalissa, mussukkani kanssa.

Rakastuitko kauden aikana?

Kyllä, koko ajan enemmän!

Mikä oli lempitelkkariohjelmasi?

Downton Abbey, Viimeinen tango Halifaxissa, Pressiklubi

Vihaatko mitään tai ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

Samoja vihaan kuin aiemminkin. Ja nyttemmin vihan myös näitä erilaisia monikulttuurisuus- ja pakolaiskeskusteluun liittyviä lyhenteitä. Suvakki. Mamu. Matu. VOK. Suru (suomenruotsalainen, jos ette sattuneet tietämään.) jne.

Mikä oli paras lukemasi kirja?

Oijoi, mikäköhän se nyt olisi? Ehkä sanon tähän että Sirpa Kähkösen Graniittimies. Hyvä kirja, jonka sain synttärilahjaksi tärkeältä ihmiseltä.

Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Tuttu nuori mies Jean Sibelius-orkesterin konsertissa lyömäsoittimien takana.

Mitä halusit ja sait?

Hain töitä ja lopulta sainkin.

Mitä halusit, mutta et saanut?

Odottelin koko syksyn kirjastosta tilaamaani Liza Marklundin uusinta dekkaria.

Mikä oli vuoden paras elokuva?

Ulkomainen draama: Youth
Ulkomainen dokkari: Amy
Kotimainen dokkari: Kihniö!

Mitä teit syntymäpäivänäsi ja paljonko täytit?

Täytin 49. Synttäripäivänäni työpaikalla juhlistettiin taidekilpailun ratkeamista kuohuvalla, synttärit tuli juhlittua siinä samalla.  Jälkikäteen mussukan kanssa syömässä.

Mikä yksittäinen asia olisi tehnyt vuodestasi selvästi paremman ja onnellisemman?

Parisuhde, oma terveys, työ, pääasiat olivat ihan hyvässä balanssissa. Se olisi ehkä tuntunut hyvältä, jos äidin toimintakyky olisi säilynyt parempana. Tosin, mihin sitä sitten vertaisi?

Mikä piti sinut järjissäsi?

Kts. edellinen, pääasiat

Ketä julkkista himoitsit eniten?

Oiskohan Daniel Craig? En tosin vielä nähnyt edes uutta Bondia. Edelliset katsoin telkkarista pohjustukseksi.

Mikä poliittinen tilanne tai tapahtuma liikutti sinua eniten?

Meillä on unelma -mielenosoitus Kansalaistorilla. Pariisin terrori-iskut tietysti järkyttivät.

Ketä kaipasit?

Mussukkaani, kun hän oli kaksi viikkoa matkoilla. Ystäviä, joita ei ehtinyt tai muuten vaan onnistunut tapaamaan niin usein kuin olisi halunnut.

Kuka oli paras tapaamasi ihminen?

Ei tähän voi ketään yksittäistä ihmistä laittaa. Työn merkeissä tapasin pari kertaa Ilkka Taipaleen, hän on kyllä riemastuttava ihminen.

Mikä tai kuka yllätti sinut kuluneena vuonna?

Maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskeskustelu kaikkine vivahteineen. Ei kai sen olisi pitänyt yllätyksenä tulla, tuli kuitenkin. Se miten rumaa se voi välillä olla.

Mitä viisi asiaa asetat itsellesi tavoitteiksi ensi vuodelle? Nämä eivät ole uudenvuodenlupauksia vaan henkilökohtaisia tavoitteita. 

• murehdin vähemmän, elän enemmän: halaan, pussaan, pidän kädestä 
• huolehdin paremmin hampaistani 
• harrastan enemmän liikuntaa 
• opiskelen, joko jotain kivaa omaksi ilokseni (luova kirjoittaminen? taidehistoria? samba? pianonsoitto?) tai vaikka kokonaan uuden ammatin, jos keksin sellaisen 
• opettelen aloittamaan asiat ajoissa sen sijaan että lykkään niitä viime minuuttiin (tämä onkin vaikea rasti).

OIKEIN HYVÄÄ ALKAVAA VUOTTA 2016 KAIKILLE (jotka jaksoivat lukea tänne asti)!

”Meillä oli tapana sanoa, että tämä projekti ei ole olemassa siksi, että väittäisimme viihteen olevan pahaksi. Työskenneltyäni kolme vuotta viihteen käsitteen parissa en kuitenkaan ole tästä enää varma. Viihde tappaa vivahteet ja kriittisen ajattelun, koska se pyrkii tekemään kaikesta helppoa ja hauskaa.” 

Näin toteaa Annika Tudeer Entertainment Island -taideprojektin osassa 6, joka on projektia esittelevä kirja. Kävin katsomassa Entertainment Island-esityksen Mad House Helsinki-festivaalilla. Festivaali jatkuu marraskuun loppuun. Tämä teksti julkaistiin ensimmäisen kerran festivaalin nettisivuilla katsojakokemuksena.

Helppoa ja hauskaa esitystaide on esimerkiksi, kun se vilahtaa Girls-sarjassa muutamien minuuttien ajan. Eikö tämä näytä juuri sellaiselta produktiolta, jossa Hannah’n superouto wanna-be näyttelijä-poikaystävä Adam on esiintynyt jossain off-off-off-off-Brodwayllä? Josta voi ajatella, että jos vielä joskus pääseen New Yorkiin, juuri tuollaista minäkin haluan mennä katsomaan, en jotain hittimusikaalia?

Suvilahden kaasutehtaan ympäristö on ihan yhtä hieno rouhea tehdasmiljöö kuin vastineensa New Yorkissa. Reilut pari tuntia esitystaidetta työpäivän päälle on kuitenkin hevimpi setti kuin muutama minuutti tv-sarjassa silloin tällöin. Jaksaisiko lomalla paremmin? Vai lankeaisiko sittenkin musikaaliin…

Katselen esitystä ja mietin mitä tästä oikein pitäisi ajatella. Muistuttelen mieleeni taidekasvatusta Jyväskylässä opiskelleen ystäväni listaa balettiesityksen elementeistä. Mitäs ne olivatkaan? Tilan käyttö, valo, liike, musiikki? Auttaisivatko ne jotenkin tulkitsemaan myös esitystaidetta?

Listasta puuttuu kuitenkin puhe, joka tähän esitykseen kuuluu, tosin hyvin minimaalisena osana. Toisto tuntuu olevan ahkerasti käytetty tehokeino. That was good! That was good! Keskittymiseni herpaantuu ja ajatukseni eksyvät hetkeksi Jari Sarasvuohon ja hänen uuteen elämänkertaansa, joka tuntuu olevan päivän tärkein puheenaihe. Eikö hänen pitänyt tehdä miljoonaomaisuus juuri tällä That was good -hommalla?

No niin, ryhdistäydy, nyt siirrytään seuraavaan osioon. Papier maché. Okei, ymmärrän että tässä ei puhuta paperikoneista (paper machine), mutta taas ajatukseni harhautuvat ajankohtaisiin asioihin. Ammattiliitot, jotka kolmen ässän hallitus on päättänyt panna järjestykseen. Jalkapallojoukkuekin tulee mainittua lavalla. Valkeakosken Haka ja Myllykosken Pallo, eikö ne olleet jotain paperikaupunkien futisseuroja?

Apua nyt joku tulee ja jyrää puskutraktorilla alleen koko papier machén. No ei se mitään. Koska tämä on esitystaidetta, roolihahmot voivat pudota katosta lattiaan ja heidät voidaan potkaista rappuja pitkin kellarin lattialle. Sieltä he taas nousevat ja jatkavat.

Kolmas kokonaisuus alkaa. Tämähän menee hienosti, en ole katsonut kelloa vielä kertaakaan! Upeita leijuvia patsaita! Olenko jotenkin perverssi, kun nämä puhelinseksijutut alkavat jo minuakin naurattaa? Vai olenko ehkä vihdoin oppinut ymmärtämään pikkiriikkisen tämän taiteenlajin perusajatuksesta?

Luultavasti en. Voisi tätä silti vielä joskus kokeilla uudelleenkin.

Lomaviikko Maltan saarella syyskuun ensimmäisellä viikolla oli oikein elähdyttävä. Sää oli vähintäänkin riittävän lämmin. Auringon valo, sininen taivas ja meri olivat mukava yhdistelmä Suomen viileähkön kesän jälkeen. Yhtenä päivänä satoi, mutta se toisaalta raikasti välillä hieman tukahduttavalta tuntunutta ilmaa.

Ja tätä se lienee se kuuluisa eurooppalaisuus: piskuisella Maltan saarivaltiolla, jossa asukkaita on 400000, on omat euronsa, ja EU-elimissä tulkkeja tulkkaamassa keskusteluja eksoottisen kuuloiselle, jotenkin hieman arabiaa muistuttavalle maltan kielelle.

Majapaikkamme ja matkakohteemme oli Slieman kaupunki. Satunnaisen matkailijan silmään se ei juurikaan poikkea vastaavista muista Välimeren rantakohteista: rannat on rakennettu 60-70-luvuilla täyteen ajan makua noudattaneita korkeita hotellirakennuksia. Sinne tänne on jäänyt muutama vanhempi rakennus, joissa on Maltalle tyypillinen värikäs parveke. Rantakatu Tower Roadilla on myös vanhoja linnoitustorneja ja vastaavia, jotka on usein otettu ravintolakäyttöön. 

Slieman rannat ovat kalkkikivikalliota. Välimeren vesi oli lämmintä, kirkasta ja suolaista, ajoittain hieman roskaista lehdistä, vesikasveista ja muista vastaavista. Hiekkarantoja olisi ilmeisesti ollut tarjolla bussimatkan päässä, mutta tyydyimme kotirantaan.

Kärtsään ihoni aika helposti, näillä pärjäilin kohtuullisesti. Acorellen luomuöljypohjainen auringonsuojaöljy skulasi kiitettävästi, mutta valitettavasti sillä suttasi vaatteensa kun iho hikoili. Kampaajani Ulla Four Cutsista lahjoitti minulle ystävällisesti matkakoon Davinesin Nounou-shampoota, jolla kutrit pysyivät pehmeinä kalkkisesta vedestä huolimatta.

Hotellimme Carlton sijaitsi Slieman ja St Julian'sin välillä. Virallinen luokitus oli kolme tähteä. Ihan ok majapaikka, tosin hieman kuluneen oloinen. Huone oli riittävän tilava, ilmastointi toimi ja aamiaisella oli muutakin kuin valkoista leipää ja hilloa. Siistiäkin oli, paitsi liinavaatehuollossa olisi hieman parannettavaa.  Kaikkitietävän Tripadvisorin mukaan hotellin parvekkeet sijaitsevat meluisalle kadulle päin, joten jätin sen varaamatta. Virhe. Parvekkeita oli talon molemmin puolin, ja meluakin riitti kumpaankin suuntaan. Parveke olisi ollut kätevä, jos ei muuta niin pyyhkeiden ja uikkareiden kuivattelemiseen.

Tasokkaampaa majoitusta kaipaavat voivat valita vaikkapa hotelli Hiltonin, joka sijaitsee Slieman kauniin purjevenesataman Portomason äärellä.  Kävimme siellä kerran päiväkävelyllä.

Nähtävyyksiä varten nappasimme kaksikerroksisen bussin Hop on hop off-kierroksen. Bussin avoin yläkerta oli helteessä oikein miellyttävä. Bussioperaattoreita on useampia, me teimme retkemme Malta Sightseeing-nimisen firman hoivissa. Operaattoreissa ei liene juurikaan eroa, mutta ainakin tämän bussin kuulokkeet ja selostus toimivat, kokemukseni mukaan ei välttämättä itsestään selvää näillä retkillä. Kielivaihtoehtoja oli useita, ei kuitenkaan suomi. Englantia ymmärsi hyvin.

Meidän eteläiseen kierrokseemme kuului mm. Blue grotto-maisema ja useita kirkkoja. Joita Maltalla on kuulemma yhteensä 365 kpl, yksi vuoden jokaiselle päivälle. Selostuksessa kehuttiin myös kovasti Hypogeniumia, "a site not to be missed". No, missattua tuo maanalainen neoliittinen temppeli tuli. Liput olivat 30 euroa, ja ne olisi pitänyt ostaa etukäteen netistä. Tämän olisi ehkä selostuksessa voinut mainita.

Vähän omaperäisempiä nähtänvyyksiä nähnee Malta Film Toursin retkillä, jossa käydään Maltalla kuvattujen elokuvien ja televisiosarjojen kuvauspaikoilla. Game of Thrones-retkiä mainostettiin erikseen, näytillä kuulemma mm. paikka jossa Ned Stark menetti päänsä. 

Valetta, Maltan pääkaupunki, on monella tapaa mielenkiintoinen kohde. Tutustuimme siihen sekä bussikierroksellamme että omin päin. Sliemasta Valettaan voi hurauttaa joko bussilla tai lautalla lahden yli. Omatoimipäivänämme oli tukahduttava helle, mutta uhmasimme sitä ja kapusimme mm.  Upper Barrakka-puutarhaan, josta oli upeat näköalat kaupungille ja satamaan. 

Vierailupäiväksemme sattui 8.9., jolloin maltalaiset juhlivat Suuren piirityksen (Great Siege) päättymistä. Tänä vuonna tuosta tapahtumasta oli kulunut tasan 450 vuotta. Osmanivaltakunnan sulttaani Suleiman Suuri piiritti Maltaa 112 päivää, eikä taistelusta puuttunut makaabereja yksityiskohtia.Osmanit joutuivat lopulta taipumaan. Tapahtumaa pidetiin aikanaan paitsi maltalaisten ja Johanniittain ritarikunnan, myös koko kristikunnan suurvoittona islamilaisesta osmanivaltakunnasta.

Juhlallisuuksien vuoksi jäi näkemättä Pyhän Johanneksen rinnakkaiskatedraali, jossa on mm. Caravaggion maalauksia. Sen sijaan näimme kirkosta jumalanpalveluksen jälkeen lähteneen komean juhlakulkueen. Suurmestarin palatsissa oli mielenkiintoinen, piiritystä ja sen taustoja esitellyt näyttely. Palatsissa  näki lisäksi upeita valtiollisia juhla- ja vastaanottohuoneita. Samalla lipulla pääsee varuskamariin katselemaan haarniskoja, jos on niistä kiinnostunut.

Tutustuimme Valettan ja muihin lähialueen satamiin myös iltaristeilyllä. Kaupunki olikin mielenkiintoista nähdä mereltä päin ja iltavalaistuksessa. Kiertelimme mm. Valettan telakka-aluetta. Risteily"alus" oli melko kevytrakenteinen, vesibussia muistuttava. Vaihtaessamme Valettan suuresta satamasta (Grand Harbour) Marsamxetton satamaan kuljimme lyhyen pätkän myös merellä. Keikutti aika tavalla ja aallotkin pärskyivät melkein aluksen laitojen yli. Etsimättä tulivat mieleen sysipimeää Välimerta täpötäyteen ahdetuissa kumiveneissä ylittävät pakolaiset. 

Niin, pakolaiskriisi. Ei se Maltalla silmille hyppiinyt, paitsi Sky Newsin uutisissa, joita pari kertaa huoneemme telkkarista vilkaisimme. Pakolaiset ja maahanmuuttajat oli ehkä siivottu meidän turistien silmistä sivummalle. Lentokentälle mennyt bussi kierteli myös Valettan syrjäkulmilla, ja yhdellä niistä oli muutama maahanmuuttajilta vaikuttanut porukka. Maltalla muuten sijaitsee Euroopan unionin turvapaikka-asioiden tukivirasto (EASO, European Asylum Support Office).

Paikallinen englanninkielinen sanomalehti The Malta Independet  haastatteli aiheesta Maltan pääministeriä. Joseph Muscat totesi, että maahanmuuton ongelmat koskettivat ensin Espanjaa, sitten Maltaa ja Italiaa, sen jälkeen Kreikkaa, ja ovat nyt leviämässä Keski-Eurooppaan. Muscat vaati tekoja puheiden sijaan. Samaisessa lehdessä maltalainen muslimioppinut Laiq Ahmed Atif suomi kirjoituksessaan muslimimaailmaa siitä, ettei se ole herännnyt pakolaisongelmaan, ja muistutti useilla sitaateilla että Koraani edellyttää muslimeilta hädänalaisten auttamista.

Tuoliaisiksi maltalaisia herkkuja. 
Gozon saaren Carob-teetä en maistanut paikanpäällä.

Palatakseni mukavampiin lomamuistoihin, ruoka ja juoma olivat miellyttävä yllätys: kohtuuhintaista ja hyvää. Tietysti muutamia floppejakin joukkoon aina mahtuu, mutta pääasiassa erinomaiseti  maistui, vaikka valitsimme paikat ihan tuurilla. Mainitsen tässä nyt muutamia, ei siksi että näitä välttämättä kannattaisi ruveta etsimään,  ihan vaan esimerkkeinä: 

Piccolo Padre. Italialaista ruokaa, mukava joskin kapeanpuoleinen terassi merelle päin. Ilmoittavat tarjoavansa myös gluteiinitonta pastaa ja pizzaa. Söin täällä mainiota merellistä spagettia. Jälkiruuaksi sitruuna-vodka sorbettia, joka näytti ja maistui pakastelokeron seinämästä raavitulta jäähileeltä, joka oli valeltu vodkalla ja sitruunamehulla. Siitä huolimatta plussan puolelle.

Ta Kolina. Perinteistä maltalaista ruokaa tarjoavia ravintoloita oli useampia, tämä kehui muistaakseni olevansa vanhimmasta päästä ellei saaren vanhin. Söin alkuruuaksi talonpoikaissalaattia, jossa oli maltalaista juustoa (fetan tapaista), valkoisia papuja ja vihanneksia. Pääruuaksi tyypillisintä perinneruokaa, kania, jota sai joka paikasta, se oli täällä erinomaista. Jälkiruuaksi en kyennyt nielemään kuin kupillisen espressoa.

Il Gabbana, joka kutsuu itseään cafe bistroksi. Kävimme täällä ekana iltana drinkeillä, Bellini ei ollut mitenkään mieleenpainuva mutta ei huonokaan. Ilmeisesti Venetsiassa Harry's baarissa kuitenkin parempaa. Samassa yhteydessä huomasimme että tiistaisin Il Gabbanassa kuulee jazzia. Köpöttelimme Gabbanaan jazz-iltana, mutta silloin palvelu petti pahasti. Ilmeisesti paikassa ei ollut erikseen hovimestaria. Tarjoilijat tuntuivat keskittyvän lähinnä ohjaamaan pöytiin omia ja muusikoiden kavereita. Me ja puolisen tusinaa muuta seisoskelimme jonkin aikaa ilman että kukaan otti meihin kontaktia. Sitteen meidän edellämme olleelle pariskunnalle tultiin sanomaa, että pöytä on vapaa. Paitsi ettei ollut, vaan baarissa olikin joku toinen seurue jolle pöytä annettiin. Tässä vaiheessa päätimme poistua paikalta. Annoimme kuitenkin myöhemmin Gabbanalle vielä yhden tilaisuuden, ja söinkin siellä ihan kelpo kanarisottoa, joka oli ruman näköistä mutta hyvän makuista.

Sliema Wonderers Club Slieman ostoskadun  meren puoleisessa päässä sijaitseva, paikallisen jalkapallojoukkueen (SWFC) klubi, jonka alakerrassa vieraatkin voivat lounastaa. Vähän kliinisen oloinen, mutta omalla tavallaan ovela paikka, jonne voi poiketa vaikka ostosten välillä. Söin täällä erinomaista kurpitsakeittoa, muutoin listalla oli burgereita, pastaa ym. Mahdollisesti täällä näkee myös komeita jalkapalloilijoita, mutta en kiinnittänyt asiaan huomiota.

Viimeisenä iltana söimme vähän hienommin gourmet-ravintolassa nimeltään Girasol. Myös täällä upea terassi. Söin seesaminsieminillä kuorutettua, grillattua tonnikalaa, lisäkkeenä mukaeltu Nizzan salaatti. Erinomaista ruokaa, ystävällinen ja supernopea palvelu. (Nopeus saattoi johtua ajankohdasta, olimme suht varhain liikkeellä.) Plussat erityisesti tonnikalasta, yritin saada sitä jo aiemmin mutta oli kaksi kertaa ehtinyt loppua. Jos haluat tonnikalaa, ole ajoissa liikkeellä! Normihintoihin verrattuna kallis.

Bussiretkeemme kuului kalastajakylä Marsaxlokk. Viehättävä paikka, matalat talot reunustivat lahtea, jossa värikkäät kalastusveneet kelluivat. Rannalla oli useampikin ravintola. Meidän ravintola- ja annosvalinta ei täällä mennyt ihan nappiin, mutta suosittelen silti kylävierailua ja ruokailua siellä.

Juomaksi nautimme paikallisia viinejä, jotka ainakin ruuan kanssa maistuivat oikein hyviltä. Muistaakseni bussikierroksella sanottiin, että rypäleet ovat osin paikallisia, mutta niistä käytetään tuttuja tunnusomaisia nimiä (Shiraz, Chardonnay). En juurikaan juo olutta, mutta  sitruunalla maustettu paikallinen Cisk-olut oli hyvä janojuoma.

Sitten palattiin kotiin ja alkoi arki - hyvä niin!

Viikon sitaatti:

"On pakko sanoa, että Malta on mahdottoman mukava paikka!"

Rita Tainola, Ritan ripeät, Ilta-Sanomat 23.7.2015