Lehdistä löytyy nykyisin säännöllisesti juttua ns. ammattijärjestäjistä, jotka tulevat kotiisi kertomaan mitää kaikkea sinun pitäisi heittää pois, että mahdut asuntoosi ja sen sisustus näyttää sopivan eklektiseltä. En ole vielä tähän päivään mennessä saanut selville, mikä on "eklektinen" sisustus, mutta se kuulostaa tosi hienolta! 

Jotenkin tuntuu hölmöltä, että tavaroiden poisheittämiseen tarvitaan joku ulkopuolinen. Mutta näin se kyllä todellisuudessa on. Muistan, kun ryhdyin kerran itse tyhjentämään yhtä yläkaappia, jonne oli kertynyt vuosien varrella lehtiä, kirjeitä, kortteja, jne. Siihen aikaan vielä lähetettiinkin kortteja, eikä pelkkiä tekstiviestejä. 

Jo ensimmäisen paperikasan osalta homma tyssäsi alkuunsa. Käteeni sattui kortti, jossa lukioaikojeni ystävä ja taitava sanankäyttäjä kertoi kortissaan kesästään Lounais-Suomen Osuusteurastamon, LSO:n eli tuttavallisemmin "Loson" palveluksessa. Kortin alkutervehdys kuului: Terveiset täältä manalan porteilta! Ja jatkui tiedolla siitä, että tietokoneen salasana on "karju". Eihän moista aarretta voinut millään heittää pois. 

Seuraavaksi pinossa oli sisustuslehti, jossa puolestaan yliopistoaikojen opiskelijakollega esitteli kotiaan (varmaan tosi eklektinen). En tuntenut ko. leidiä kovin hyvin, mutta miespuolisten opiskelijoiden keskuudessa tämä nahkahousuihin pukeutunut hehkeä blondi tiedetiin sitäkin paremmin.  Siinä vaiheessa tosin kun minä häneen yliopistolla törmäsin, blondi oli värjännyt tukkansa punaiseksi, löytänyt varakkaan miehen, käytti minkkiturkkia ja opiskeli lähinnä harrastusmielessä. Sisustuslehdessä mies oli jo vaihtunut toiseen, kampaus taisi edelleen olla sama. 

Kolmantena oli tyystin vanhentuneeltä näyttävä naistenlehti. Pois vaan? Eipäs! Lehdessä haastateltiin puolijulkkista, jota eräs ystäväni oli puolitosissaan deittaillut vähän aikaa. Eihän sitäkään voinut pois heittää, ties vaikka äijä palaisi vielä kuvioihin.

Tässä vaiheessa totesin, että kaikki tämä tarpeettomalta tuntuva paperi oli säästetty yläkaappiin vissistä syystä, joten ei ollut enää tarpeen jatkaa aineiston läpikäymistä. Nostin pinon takaisin yläkaappiin, josta se sitten varmaan seuraavan muuton yhteydessä joko pakattiin tai heitettiin pois, en enää muista. Jos heitinkin pois, niin sama määrä potenssiin kaksi ihan yhtä tärkeitä muistoja on varmasti tullut tilalle.

Viikon sitaatti: 

"Halusin yksinkertaisen talon, samanlaisen kuin itse olen."
Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie. WSOY, 2002