WP_20150112_003.jpg

Olen viikon aikana käynyt läpi koko joukon valokuvia. Ensimmäinen projekti liittyi lähipiirissä lähestyvään tasavuosimerkkipäivään, joka antoi aiheen käydä läpi lukio- ja opiskeluaikojen valokuvia. Oi nuoruus! Kuinka nättejä olimmekaan, vaikka lukio- ja varhaisten opiskeluaikojemme kasarimuoti on ehkä kaameinta mitä muodin historiassa on nähty. 

Ja mitä kaikkea sitä sentään tuli tehtyä ja missä käytyä, vaikkei halpalentoyhtiöitä oltu keksitty ja Euroopan unionin jäsenyydestä ei kai osattu edes uneksia. Tuossa ollaan opintomatkalla Prahassa, ennen samettivallankumousta ja Berliinin muurin murtumista. Toisena kesänä taas pakerrettiin Tukholmassa vanhusten kotipalvelussa Pohjola-Nordenin kesävaihto-ohjelmassa Nordjobissa. Junilla suhattiin ympäri Eurooppaa ja luettiin Pekka Haaviston Interail-opasta. 

Ja koska selfiet ja Instagramin reaaliaikainen kuvareportaasi omasta elämästä olivat vasta kaukaista tulevaisuutta, kuvia otettiin enempi erikoistilanteissa. Valokuvien perusteella siis opiskeluvuodetkin olivat pelkkää biletystä. No, ehkä ne joilla kuilla olivatkin. Itse muistan kyllä myös epätoivoista tenttiin lukua kirjastossa, seminaaritöiden hakkaamista sähkökirjoituskoneella joka tietenkin juuri sopivasti hajosi, jokakeväistä kesätyönhakurumbaa... 

Valokuvauksen käytännöistä muistuttivat myös muutamat kuvat, joihin laboratorio oli iskenyt tarran "kuvausvirhe", ts. laboratorio ei veloittanut selvästi tärähtäneestä tai väärin valottuneesta paperivedoksesta.

Toisessa projektissä kävin läpi perheen valokuvia, jotka tietysti ulottuvat vielä 80-lukuakin kaukaisempaan historiaan. Äiti topakkana navetan pihalla emaliämpäri kädessä, lienee emäntäkoulun ajoilta. Isäni ylpeänä ensimmäisen taksinsa vieressä. Kuvien koosta päätelle valokuvauspaperi on ollut kallista. 

Mustavalko-otoksessa  nuoripari viettää ensimmäistä joulua lapsen kanssa, sisareni on kahdeksan kuukautta vanha. Kuusessa on oikeat kynttilät ja käsittämättömän vähän koristeita. Muutamaa vuotta myöhemmin joulukuva on värillinen ja meitä on kaksi. Sisareni on tarttunut pihtiotteella leukaani, jotta katsoisin kameraan enkö pyörisi ympäriinsä. Lahjaksi olemme saaneet ainakin komeat nallet ja pyjamat.

Sitten samainen pariskunta 15 vuotta myöhemmin ilman lapsia taksiautoilijoiden Amerikan matkalla Niagaran putouksilla. Taas muutama vuosi eteenpäin, ja ollaan Lapissa hiihtolomalla naisporukalla - isää ei enää ollut. (En kyllä muista koskaa nähneeni häntä suksilla.) 

Kesällä paistaa aina aurinko ja ollaan rannalla, vaikkei meillä ole koskaan ollut mökkiä. Serkun poikariiviöt tosin välillä pieninä leikkivät myös kerrostalomme pihalla. Pikku hiljaa päästään tähän päivään: Jouluksi tulleessa kuvassa kaikilla kolmella on  morsianehdokkaat pihakeinussa.

Ja äitikin poseeraa jo pyöräkelkkansa kanssa Facebookissa.  

Viikon sitaatti:

"On oikein sanoa, ettemme näe sitä aikaa, missä elämme, koska olemme kuin ihminen, jolla on punaiset silmälasti punaisessa huoneessa: ei hän tajua punaista tai mitään muutakaan väriä."

Kari Suomalainen teoksessa Ihmisen ääni, toim. Maarit Niiniluoto. WSOY, 1977