Helsingin yliopiston kirjasto lähestyi minua taannoin ystävällisellä mutta päättäväisellä sähköpostilla: lainaamani aineisto, jonka tosin olin jo ehtinyt palauttaa, oli ehtinyt olla hallussani liian kauan. Tästä minulle oli langetettu sakko, joka oli vieläkin maksamatta. Ja se olisi nyt syytä maksaa, jos haluan edelleen pysyä Helsingin yliopiston kirjaston asiakkaana. Ystävällisin terveisin jne.

Lainaamani aineisto liittyi edelliseen elämänvaiheeseeni, jossa kokeilin yhtä ja toista, mm. avoimessa yliopistossa opiskelua. Sittemmin opiskelun tilalle tuli muita aktiviteetteja, eikä minulla juuri nyt ole erityistä tarvetta olla Helsingin yliopiston kirjaston asiakas. Noin yleisesti ottaen suomalainen kirjastolaitos on mielestäni kuitenkin niin hieno instituutio, että asiakkaiden on syytä kunnioittaa sitä noudattamalla kirjaston sääntöjä. Kun yksi oli jäänyt noudattamatta (palauta aineisto ajoissa), niin olin kyllä valmis hoitamaan sakkomaksuni. 

Asiaa pyöritellessäni oivalsin, että yksi Helsingin yliopiston kirjaston yksiköistä, Meilahden kampuskirjasto Terkko on itse asiassa ihan lähellä työpistettäni. Sakon maksaminen sujui ongelmitta. Jäin vielä kiertelemään kirjastoon ja löysin Terkossa olevaan Lux Humana-kokoelmaan. Se tarjoaa anatomian, neurologian ja ja ties minkä tenttien uuvuttamille medisiinareille hengen ravintoa. 

Silmäilin muutamia tarjolla olevia kirjoja ja opin mm. että Mihail Bulgakov oli siviiliammatiltaan lääkäri. En ole koskaan tullut lukeneeksi ”Saatana saapuu Moskovaan”, sen sijaan olen nähnyt siitä muistaakseni ainakin kaksi filmisovitusta ja melko huikean venäläisen televisiosarjan. Hiplasin hetken Tove Janssonin elämänkertaa. Tulin kuitenkin sitten siihen tulokseen, että ehkä nämä teokset on syytä jättää heille joille ne on hankittu: lääketieteen opiskelijoille. Olettaisin, että tavoitteena on johdattaa tulevat lääkärit ihmismielen ymmärtämiseen. Lienee tärkeä taito oikean diagnoosin ja hoidon määrittelemiseen, lääketieteellisen tietämyksen ohella tietysti.

Suhteeni Helsingin yliopiston kirjastoon on keskittynyt pääkirjastoon eli Kaisa-taloon. Vuonna 2012 valmistunut kirjasto on todella hieno rakennus, valoisa ja raikas. Yhtä tarvitsemaani kirjaan tosin jouduin hakemaan Kaisan kellarivarastoista, mutta sekin oli vaan mukavaa. 

Ylipistokirjastoista suhteeni Jyväskylän yliopiston kirjastoon on luonnollisesti huomattavasti merkittävämpi, koska olen ko. opinahjossa opiskellut ja aikanaan sieltä jopa valmistunut. Kirjasto  ja varsinkin sen kahvila olivat paikkoja, joissa paitsi luettiin tenttiin, myös seurusteltiin, podettiin opiskelu- ja valmistumisangstia ja sydänsuruja, mutta toki iloittiinkin tentti- ja ihmissuhdemenestyksistä.

Yliopiston kirjaston ATK-luokalla oli myös merkittävä rooli graduprojektissani. Kirjaston ovella piti aamulla olla odottamassa ovien aukeamista. Sieltä kirjaimellisesti juostiin toiseen kerrokseen, jossa koneet olivat. Eikä niitä suinkaan riittänyt kaikille, joten ajoissa oli oltava. Toisaalta solidaarisuussyistä oli kirjoitustyötä tehtävä tehokkaasti, jotta gradu edistyi ja muutkin pääsivät koneelle. Niin se gradu sitten vihdoin viimein valmistui, ja yksi kappale saattaa itselläni olevan lisäksi löytyä jostain kirjaston uumenista.

Tieteellisen kirjastourani huippukohta osui opintojeni loppuvaiheeseen, olisikohan vuosi ollut 1992 tai -93? Professorillamme, nyttemmin jo edesmenneellä tohtori Jorma Ahvenaisella oli sellainen kiitettävä periaate ja tavoite, että myös yleisen historian opiskelijoiden pitäisi päästä vähän lähemmäksi ns. primäärilähteitä. Suomen historian opiskelijoillahan tällaista ongelmaa ei ole, tutkittavaa on vaikka millä mitalla. On perunkirjaa, kirkonkirjaa, aikalaiskirjeitä ja -päiväkirjoja ja vaikka millaiset määrät kuntien, yritysten ja yhdistysten arkistoja. Yleisen historian opiskelijat ainakin tuohon aikaan pääsivät useimmiten johonkin lähteeksi luokiteltavaan kiinni lähinnä mikrofilmeinä. 

Lontoon-reissullamme, joka muistaakseni oli viikon mittainen, kohteina olivat ainakin British Library ja London School of Economicsin kirjasto. Varsinkin British Library oli kunnianarvoisa paikka. Siihen aikaan se sijaitsi British Museumin yhteydessä. Kun urpot turistit vasta jonottivat museoon päästäkseen, me ohitimme heidät nokka pystyssä. Kirjasto nimittäin aukesi ennen kuin museo. Itse kirjastossa vallitsi luonnollisesti kuri ja järjestys. Kirjastosalissa ei kuulunut puhella, edes sen vertaa että kanssakulkija olisi voinut selittää kirjaston toimintaperiaatteita. Kirjastoleidit olivat oitis hyssyttelemässä. British Libraryn kaikkein pyhimpään ei saanut viedä kyniä ollenkaan. Sinne asti en päässyt, mutta yhtä haurasta opusta selaillessani oli salissa, jonne sai viedä vain lyijykyniä.

British Librarylla on nyttemmin uudet, modernit ja epäilemättä vanhoja paljon toimivammat tilat lähellä King's Cross-rautatieasemaa. Jos käytte asemalla bongaamassa laiturin 9 3/4, josta Harry Potterin ja kumppaneiden juna Hogwarthiin lähti, saatatte osua myös British Libraryn liepeille.

Ennen kuin siirryin tiedekirjastojen asiakkaaksi, minulla oli toki jo takanani kiinteä suhde perinteisiin kunnankirjastoihin. Se alkoi luonnollisesti kotikunnassani Yläneellä. Ensimmäinen kirjastokorttini oli vaaleanpunainen pahviläpyskä, numeroni 340. Sillä lainattiin Endin Blytonit, Merri Vikit, Annat, Pikku naiset ja muumit. Muun muassa. Jossain vaiheessa siirryin aikuisten puolelle. Muistan mm. lukeneeni Polttouhrit ennen kuin kirjasta tehty televisiosarja teki siitä maailman kuulun. Kävin kirjastossa suhteellisen säännöllisesti varmaan vähintään kerran viikossa.

Lomia vietimme toisinaan isovanhempieni luona Pohjois-Satakunnassa Kankaanpäässä, jonka kirjasto myös tuli tutuksi. Jyväskylässä kävin tietysti yliopiston kirjaston lisäksi Jyväskylän kaupunginkirjastossa. Helsinkiin muutettuani olen nauttinut mm. Kannelmäen, Pitäjänmäen ja Etelä-Haagan paikalliskirjastojen palveluista. Turun kaupunginkirjastossa  on tullut vierailtua useampaan otteeseen, hieno rakennus sekin. Toivottavasti Helsingin uudesta keskustakirjastosta  tulee vähintään yhtä hieno ja toimiva!

Viikon sitaatti:

"And then, of course, there was the sheer size of the library; tens of thousands of books; thousands shelves; hundreds of narrow rows."

J.K.Rowling: Harry Potter and the Pholosopher's Stone. Bloomsbury, 1997.